Sri Lankan tamilit kaipaavat rauhaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sri Lankan tamilit kaipaavat rauhaa

Sri Lankan sisällissota on ahdistanut tamilit
nurkkaan. Moni on kyllästynyt loputtomiin selkkauksiin, ja sissien
kannatus on ensi kertaa vähentynyt.

Sri Lankan sisällissota on ahdistanut tamilit nurkkaan. Moni on kyllästynyt loputtomiin selkkauksiin, ja sissien kannatus on ensi kertaa vähentynyt.

"Haluamme vain olla rauhassa ja jatkaa elämäämme", hallituksen valtaamasta Jaffnan kaupungista saaren pohjoisosassa tavoitettu eläkkeellä oleva opettaja vetoaa.

Jaffna on ollut tamilialueen puolivirallinen pääkaupunki, josta heidän kapinansa alkoi 1970-luvun puolivälissä.

Sisällissota puhkesi vuonna 1983. Osapuolina ovat tamilit, joita on noin 18 prosenttia väestöstä, ja valtaväestöä eli singaleeseja edustava hallitus.

"Tämä on taas yksi sotaisa vaihe pitkässä konfliktissa, mutta rauhasta näyttäisi olevan toiveita", arvioi Jaffnassa asuva toimittaja. Hän ei opettajan tavoin halunnut paljastaa henkilöllisyyttään vaikeuksien pelossa.

Tamilitiikerit ajettu ahtaalle

Sri Lankan presidentti Mahinda Rajapakse vakuutti helmikuun alussa, että "tamilitiikereiksi" kutsuttu sissiliike LTTE lyödään hyvin pian.

LTTE on vetäytynyt Mullaitivun viidakoihin, jonne on jäänyt mottiin myös 250 000 tamiliasukasta. Länsimaat ovat vaatineet tulitaukoa, jotta haavoittuneet voitaisiin evakuoida ja siviilit päästettäisiin lähtemään alueelta.

Hallitus syyttää sissejä asukkaiden käyttämisestä ihmiskilpinä ja kiistää vastuunsa näiden valvomalle noin 250 neliökilometrin alueelle jäävien siviilien turvallisuudesta.

"Hallitus osoittaa paatunutta piittaamattomuutta sanoessaan, ettei siviilien pidä odottaa siltä suojelua", Human Rights Watchin (HRW) Aasian-johtaja Brad Adams sanoo.

HRW syyttää myös LTTE:tä siviilien turvallisuuden vaarantamisesta, koska näitä ei päästetä lähtemään konfliktialueelta.

"Jos yksi osapuoli rikkoo sodan sääntöjä, se ei oikeuta toista tekemään samoin. Hallitus ja LTTE näyttävät kilpailevan siitä, kumpi välittää vähemmän siviilien suojelusta", Adams sanoo.

Jaffnalainen toimittaja muistuttaa, ettei selkkaukseen löydy helppoa ratkaisua.

"Tahtoi tai ei, hallituksen on otettava LTTE - tai sitä parlamentissa edustava Tamilien kansallinen liitto TNA – neuvottelupöytään", hän sanoo.

Hallitus ei halua luovuttaa paikallisvaltaa tamileille

Kestävän rauhan saamista vaikeuttaa sekin, että hallitus ei suostu antamaan täysiä valtaoikeuksia maakuntaneuvostoille, jotka perustettiin Intian ja Sri Lankan sopimuksella 1987. Ratkaisun piti tuoda osittainen itsehallinto maan pohjois- ja itäosiin, missä tamilit ovat enemmistönä.

Maakuntaneuvostot saivat oikeuden perustaa omat poliisivoimat, päättää maankäytöstä ja anoa rahoitusta keskushallitukselta. Käytännössä keskusvalta piti kuitenkin nämä asiat itsellään.

"Hallitus tai edes kansanedustajat eivät ole valmiita jakamaan valtaoikeuksiaan monista syistä. Ajatus kapinallisten perustamista poliisivoimista on heille painajainen. Ja kansanedustajat kokisivat menettävänsä valtansa, jos maakuntaneuvostot päättäisivät alueen asiat", toimittaja pohtii.

Hän ennustaa kriisin jatkuvan, ellei hallitus toteuta tamilialueiden itsehallintoa tavalla tai toisella.

Jaffna on ollut jo vuosia armeijan valvonnassa. Asukkaiden elämää rajoittavat silti ulkonaliikkumiskiellot, kaduilla partioivat sotilaat ja kapinallisten satunnaiset pommi-iskut.

Sri Lankan tamilit ovat alkaneet väsyä sotaan, ja tiikereiden kannatus on ensi kertaa heikentynyt.

Jaffnassa nähtiin helmikuun alussa mielenosoitus, jossa asukkaat vaativat LTTE:tä vapauttamaan Mullaitivuun saarretut siviilit.

Marssin järjesti hallituksen kanssa liittoutunut entinen kapinallisryhmä. Tapaus oli harvinainen Jaffnassa, jonka asukkaat joko tukevat LTTE:tä tai ovat liian peloissaan ilmaistakseen mielipiteitään.

Opettaja näkee tässä pitkän selkkauksen käännekohdan. "Nyt tarvitaan nopeasti kestävä rauha ja liittovaltiotyyppinen hallinto. Muuten tiikerit voivat nousta taas", hän patistaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia