Solidaarisuus puolustaa tukea Nicaragualle | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Solidaarisuus puolustaa tukea Nicaragualle

Solidaarisuuden kenttätyöntekijän Jukka Pakkalan mielestä Nicaraguan kansalaisia kannattaa tukea jatkossakin.

Kehitysyhteistyön jatkamisen mielekkyys Nicaraguan kanssa on Suomessakin asetettu kyseenalaiseksi hallinnon korruptoituneisuuden ja presidentti Daniel Ortegan itsevaltaisten pyrkimysten vuoksi. Muut pohjoismaat ovat jo joko vetäytynyt maasta tai vähentäneet Nicaragualle suunnattua apua.

Solidaarisuuden pitkäaikaisen Nicaraguan kenttätyöntekijän Jukka Pakkalan mukaan "vallanhimoisia päättäjiä" ei pidäkään tukea. Sen sijaan pitää "voimistaa tavallisia, ahkeria kansalaisia, jotta he kykenevät ottamaan itselleen vastuun maansa ja sen demokratian kehittämisestä".

Pakkalan mukaan yhteistyön jatkamiseen Nicaraguassa on "ainakin sata hyvää syytä". Solidaarisuuden verkkosivuilla julkaistussa artikkelissaan Pakkala esittelee järjestönsä työn vaikutuksia kyläyhteisötasolla.

Esimerkiksi, kuinka Rosa Clementina hankki saamansa emakon ensimmäisellä porsimisella yli puolen vuoden ansiot tai, kuinka seitsenvuotiaan Danelia Castron koulunkäynti on helpottunut, kun luomukahviosuuskunta  on tukenut kyläkoulua.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia