Sikainfluenssa kuristaa Meksikon taloutta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sikainfluenssa kuristaa Meksikon taloutta

Talouskriisin heikentämä Meksiko joutuu entistä
ahtaammalle sikainfluenssan takia, vaikka joitakin erityisaloja
epidemia myös hyödyttää.

Talouskriisin heikentämä Meksiko joutuu entistä ahtaammalle sikainfluenssan takia, vaikka joitakin erityisaloja epidemia myös hyödyttää.

Kansainvälinen valuuttarahasto ennusti ennen sikainfluenssaa, että Meksikon kansantuote kutistuu tänä vuonna 3,7 prosenttia. Asiantuntijoiden mukaan epidemian lisävaikutus on 0,5-1,5 prosenttiyksikköä.

Pudotusta ei synnytä vielä se, jos elämä seisahtuu pariksi viikoksi pääkaupungin ympäristössä. "Kyse on siitä, miten epidemia vaikuttaa kuluttajien ja sijoittajien käytökseen pitkin vuotta", sanoo Ramiro Tovar, joka johtaa taloustutkimusta Meksikon autonomisessa teknologiainstituutissa.

Vaikka tutkijat vakuuttavat, ettei meksikolaisen sianlihan syöminen aiheuta sairastumisriskiä, Kiina ja useat muut maat ovat kiiruhtaneet kieltämään sen tuonnin.

Välitön vaikutus tuntuu myös matkailussa, joka on öljyn jälkeen Meksikon tärkein valuuttatulojen lähde. Lisäksi pörssikurssit ottivat heti suunnan alaspäin.

Ravitsemusliikkeet kärsivät jo


Meksikoon julistettiin terveydellinen hätätila 23. huhtikuuta ja presidentti Felipe Calderónin hallitus määräsi suljettaviksi kaikki väkijoukkoja kokoavat paikat, kuten koulut, yliopistot, elokuva- ja muut teatterit, museot sekä urheilukeskukset.

Pian sen jälkeen myös ostoskeskukset, ravintolat ja baarit alkoivat sulkea oviaan.

Pääkaupungin ravintoloita kiellettiin 28. huhtikuuta alkaen myymästä ruokaa muuten kuin mukaan otettavaksi.

Se on "armonisku" ravintoloille, jotka ovat muutenkin kituneet talouskriisin kynsissä, alan yrittäjien puheenjohtaja Francisco Mijares kommentoi.

Pääkaupungissa lasketaan olevan 35 000 ravitsemusliikettä, joista 95 prosenttia pien- tai mikroyrityksiä. Valtaosa niiden 450 000 työntekijästä on nyt ainakin tilapäisesti työttömänä.

Katukojujen pitäjät sanovat, että ruoan myynti on pudonnut muutamassa päivässä alle puoleen normaalista. Osa vakioasiakkaista on jäänyt kotiin, ja toiset miettivät tarkoin, mitä suuhunsa laittavat.

Monet Méxicossa toimivat kansainväliset suuryritykset ovat määränneet ainakin johtoportaansa etätöihin.

Myös monet työntekijät ovat saaneet luvan jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, koska koulut on suljettu.


Apteekeilla menee hyvin


Apteekeissa käy kuitenkin vilske kautta maan. Kauppansa tekevät viranomaisten suosittelemat hengityssuojaimet sekä vitamiinit, flunssalääkkeet ja desinfiointiaineet.

Hengityssuojaimet ovat monin paikoin loppuneet kesken, mikä on nostanut niiden hinnan katukaupassa nelinkertaiseksi.

Voittoa tahkoavat myös yksityislääkärit ja -klinikat, joille riittää huolestuneita asiakkaita, vaikka julkinen puoli on määrätty hoitamaan sikainfluenssapotilaat ilmaiseksi.

Liikevaihto on kasvanut myös video- ja dvd-vuokraamoissa, kun miljoonat opiskelijat ovat jääneet joutilaiksi ja hallitus on kehottanut kansalaisia pysyttelemään mahdollisimman paljon kotona.

Jotkut yksityiskoulut tosin lähettävät oppilailleen kotitehtäviä sähköpostitse. Myös yliopistot kannustavat opiskelijoita keskittymään tutkielmien tekoon.

"Tilanne on ennen kokematon Meksikossa, ja mielestäni myös koko maailmassa. Kuka tahansa osaa ennustaa, että tästä seuraa maallemme taloudellisia vaikeuksia", taloustieteilijä ja yrityskonsultti Ángel Vega summaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia