Shiia-armeija ja sunnit jahtaavat rinnan al-Qaidaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Shiia-armeija ja sunnit jahtaavat rinnan al-Qaidaa

Irakin shiiojen ja sunnien sotilaallinen
yhteistyö on ottanut merkittävän harppauksen Diyalan maakunnassa.
Aseryhmät onnistuivat yhdistämään voimansa jahdatessaan al-Qaidan
terroristeja.

Irakin shiiojen ja sunnien sotilaallinen yhteistyö on ottanut merkittävän harppauksen Diyalan maakunnassa. Aseryhmät onnistuivat yhdistämään voimansa jahdatessaan al-Qaidan terroristeja.

Irakin shiialainen pääministeri Nouri al-Maliki väheksyi aiemmin Yhdysvaltain tuella perustettuja sahwa-joukkoja. Niihin on palkattu noin 200 euron kuukausipalkalla pääasiassa sunneja, jotka aiemmin taistelivat amerikkalaismiehitystä vastaan. Joukossa lienee jopa al-Qaidan jäseniä.

Molemminpuolisten ennakkoluulojen vuoksi noin 90 000 miehen vahvuisesta sahwasta muodostui käytännössä rinnakkaisryhmä Irakin hallituksen armeijalle ja poliisille. Yhteistyö alkoi kuitenkin sujua Diyalassa sen jälkeen, kun sahwan jäsenille oli luvattu 3 000 työpaikkaa valtion poliisivoimissa.

Maliki ja Irakin maavoimien komentaja kenraali Ali Gaidan tapasivat sahwan johtajia Baquban pohjoispuolella sijaitsevassa leirissä 2. elokuuta.
al-Qaidan taistelijoita vastaan", Gaidan sanoi sahwan edustajille.

Maliki taipui hankkeen taakse tiettävästi sen jälkeen, kun sahwan johtajat olivat kertoneet Gaidanille, että heillä on lista terroristeista ja muita tietoja, joista hallituksen joukot eivät olleet perillä.

Mittava yhteistyöprojekti

Sotilasoperaatio al-Qaidan jäseniä ja tukijoita vastaan aloitettiin heinäkuun lopulla Diyalan maakunnassa, joka sijaitsee Iranin rajalla Bagdadista koilliseen.

Maakunnan pääkaupunkiin Baqubaan julistettiin kahden päivän ulkonaliikkumiskielto, kun sotilaat etsivät sieltä sissejä. Öinen ulkonaliikkumiskielto oli voimassa sen jälkeenkin operaation jatkuessa.

Sisäministeriön tiedottaja Abdul-Kareem Khalaf kertoi, että operaatio paljastettiin tahallaan etukäteen. "Halusimme antaa sissien paeta, jotta syntyneessä kaaoksessa repeäisi kuilu johtajien ja kannattajien välille", Khalaf selitti.

"Kun he palaavat, heille ei löydy tilaa toimia, koska me muutamme alueen tällä operaatiolla", eräs nimettömänä pysytellyt baqubalainen rikostutkija täsmensi.

Operaatioon osallistuvat poliisi, armeija, sisäministeriön rikostutkimusyksikkö, joukko tuomareita, liikennepoliisi sekä sisäministeriön kommandojoukot. Hankkeen näyttävyyden lisäämiseksi mukaan värvättiin myös vesi- ja sähkölaitoksen sekä terveydenhuollon väkeä. Seremoniallista puolta vahvistivat ministerien ja paikallispoliitikkojen puheet.

Näyttävän alkurytinän jälkeen operaatio vaimeni kotietsinnöiksi, mutta maakunnan piiritystila jatkui.

Sahwa-joukkojen jäsenet ovat taistelleet Yhdysvaltojen joukkoja vastaan.

Ajoneuvoliikennettä rajoitettiin ja kaduille perustettiin tarkastusasemia.

Kun terrorismista epäily henkilö saadaan kiinni, hänet viedään tuomarien eteen Irakin armeijan leiriin al-Jawalissa lähellä Baqubaa, eräs nimettömänä haastateltu armeijan kenraali kertoi.

Yllättävää käytöstä

Vastoin ennakko-odotuksia sahwalle annettiin operaatiossa vahva rooli, ja sen jäseniä oli mukana suuri joukko.

Yleisö suhtautui myönteisesti toisilleen vihamielisten voimien yhteistyöhön. "Odotimme näkevämme julmuuksia, mutta joukot osoittautuivat hyväkäytöksisiksi. He pyysivät meitä kohteliaasti menemään kotiimme. Olemme hyvin hämmästyneitä ja vaikuttuneita", paikallinen kauppias Amir Ali päivitteli.

Silminnäkijöiden mukaan asukkaat tarjosivat joukoille ruokaa ja vettä tai mahdollisuutta käydä suihkussa.

Viranomaisten mukaan operaation ensimmäisen viikon aikana pidätettiin noin sata poliisia ja 165 siviiliä. Etsintöjen kohteena olivat erityisesti al-Qaidan jäseniksi epäillyt poliisit.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia