Selvitys: Köyhiä lapsia löytyy myös rikkaista maista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Selvitys: Köyhiä lapsia löytyy myös rikkaista maista

Suomessa köyhiä lapsia on viitisen prosenttia, Romaniassa 25.

Vauraissa maissa on noin 30 miljoonaa köyhyydessä elävää lasta, käy ilmi YK:n lastenrahaston UNICEFin tuoreesta raportista.

Euroopan maista hätkähdyttävin tilanne on Romaniassa, jossa köyhiä lapsia on neljäsosa. Yli 70 prosenttia on huono-osaisia, eli heiltä puuttuu useita kehitykselle tärkeitä perusasioita, kuten säännöllinen ruoka.

Raportin mukaan lapsiköyhyystilastot eivät välttämättä kerro maan yleisestä kehitystasosta tai vauraudesta, vaan politiikasta. Esimerkiksi Portugalissa on yli kymmenen kertaa enemmän lasten huono-osaisuutta kuin Suomessa, vaikka bruttokansantuotteet ovat suhteellisen samanlaiset.

Suomi pärjää raportissa hyvin. Jos köyhyysrajaksi lasketaan tulojen jääminen alle puoleen keskituloista, köyhiä lapsia on noin 5,3 prosenttia. Paremmin pärjää vain Islanti.

UNICEF kuitenkin muistuttaa, että Suomessakin on viime vuosina tehty lapsiin kohdistuvia säästöjä. Järjestön mukaan taloudellisesta taantumasta huolimatta poliittisia päätöksiä ei koskaan kannata tehdä lasten hyvinvoinnin kustannuksella.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia