Sähkökatkot rytmittävät elämää Gazassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sähkökatkot rytmittävät elämää Gazassa

Gazan voimala pystyy tuottamaan vain osan tarvittavasta sähköstä.

Jatkuvat sähkökatkot ovat Gazan palestiinalaisalueen arkipäivää. Ne hankaloittavat elämää monin tavoin, mutta joku näkee valopilkkuna sen, että aikaa jää sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Mohammediksi esittäytyvä mies sanoo tapaavansa sukulaisiaan nykyisin aiempaa enemmän. Hän kuvaa asuntoaan "saunaksi" ja vierailee kernaasti sukulaistaloissa silloin, kun ne saavat sähköä. Sähkökatkot on aikataulutettu ja porrastettu eri alueille.

"Jos sähköä ei ole, mitä muutakaan voi tehdä kuin seurustella ihmisten kanssa", Mohammed tuumii.

Rafahin torilla miehensä kanssa vihanneksia myyvä Umm Mohammed kutsuu vieraita mieluiten silloin, kun talossa on sähköt. "Mitä iloa on istua sukulaisten kanssa pimeässä ja sietämättömässä kuumuudessa. Silloin ei edes kuule mitään, kun ympäristössä pörisevät naapurien aggregaatit."

Yksityisten generaattorien melu ja savu estävät Umm Mohammedin mukaan myös oleskelun ulkona sähkökatkojen aikana.

Tuhoisia tulipaloja

Aggregaattien aiheuttamissa tulipaloissa on tuhoutunut kahdessa vuodessa 85 taloa ja kuollut 17 ihmistä, Gazan palokunta laskee. Sen mukaan ihmiset eivät osaa käsitellä laitteita turvallisesti ja polttoaineen salakuljetus Egyptistä tunneleita pitkin lisää riskejä.

Aggregaateista on kuitenkin tullut tärkeä osa elämää 1,7 miljoonan asukkaan Gazassa, Umm Mohammed kertoo. Aiemmin tytöt edellyttivät sulhaseltaan turvattua työpaikkaa ja omaa asuntoa. "Nyt toivelistalla on usein myös aggregaatti."

Sähkökatkot ovat erityisen piinallisia pienimmille. "Lapsenlapseni pelkäävät pimeää ja alkavat itkeä, kun valot sammuvat", Umm Mohammed jatkaa.

Sähkönsaanti on Gazassa niin yleinen puheenaihe, että eräs taksinkuljettaja on kiinnittänyt autoonsa lapun, joka kieltää matkustajia kajoamasta energiakriisiin.

Pulaa ja politiikkaa

Gazan sähköntarve voi nousta 360 megawattiin päivässä, mutta paikallinen voimala tuottaa vain 80 megawattia. Israelista tuodaan 120 megawattia ja Egyptistä 22, mutta vaje on silti roima.

YK:n avustusjärjestö OCHA kertoo, että Gazan voimala on helmikuusta lähtien toiminut korkeintaan kolmasosateholla tai ollut kiinni polttoainepulan vuoksi. Aikataulutettuja sähkökatkoja on ollut 6-18 tuntia päivässä. Lisäksi tulevat yllätyskatkot.

OCHA:n mukaan Israelin ilmaisku vuonna 2006 tuhosi voimalasta kuusi muuntajaa. Tarvittavia varaosia ei ole saatu, koska Israel saartoi Gazan sen jälkeen, kun islamistinen Hamas voitti siellä vaalit samana vuonna.

Egypti ja monet muut maat ovat myös rajoittaneet yhteyksiään Gazaan. Hamasin kiistat Länsirannan palestiinalaishallinnon kanssa ovat mutkistaneet tilannetta lisää.

Mohammed valittaa, että Gazan ongelmat eivät liikuta ulkomaailmaa. "Kaikki keskittyvät vain arabikevääseen."

Tankkerit jumissa Suezilla

Palestiinan energiaviraston edustaja Ahmed Abuel Amareen syyttää Gazan ahdingosta Israelin ja Egyptin mielivaltaa.

Qatarin öljyvaltio on lahjoittanut Gazalle polttoainetta, mutta Abuel Amreenin mukaan 90 prosenttia siitä on maannut kaksi kuukautta tankkereissa Suezin kanavassa odottaen Egyptin armeijan kulkulupaa.

Gazan sairaaloita koettelevat sähkökatkot ovat kolminkertaistuneet vuoden alusta, Maailman terveysjärjestö WHO laskee. Esimerkiksi Shifan ortopedisen sairaalan leikkausjonot ovat venyneet kolmesta kuuteen kuukauteen.

Gazan kaistaleella elää yli 4 500 henkeä neliökilometrillä, mikä tekee siitä yhden maailman tiheimmin asutuista alueista.

Palestiinalaisalueiden Faktat:

  • Gazassa on asukkaita 1,7 miljoonaa ja Länsirannalla 2,6 miljoonaa.
  • Gazan pinta-ala on 365 ja Länsirannan 5 970 neliökilometriä.
  • Israel on miehittänyt alueita laittomasti vuodesta 1967.
  • Sen Länsirannalle perustamissa siirtokunnissa asuu yli 500 000 juutalaista.
  • Israel veti siirtokuntansa Gazasta 2005. Sotilaallinen miehitys vaihtui tiukkaan taloussaartoon 2007, kun islamistinen Hamas sai alueella vallan.
  • Länsirannan palestiinalaishallintoa johtaa Fatah-järjestö, jolla on ollut huonot välit Hamasiin. Palestiinalaisten sisäinen eripura on osaltaan vaikeuttanut Lähi-idän rauhanhankkeita.                                 (Lähde: BBC)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia