Reilua kosmetiikkaa markkinoille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Reilua kosmetiikkaa markkinoille

Ensimmäiset Suomessa valmistetut Reilun kaupan kosmetiikkatuotteet ovat nyt markkinoilla.

Ensimmäiset Suomessa valmistetut Reilun kaupan kosmetiikkatuotteet ovat nyt markkinoilla. Mama Mangoksi nimetyn kosmetiikkasarjan tuotteissa on käytetty muun muassa Reilun kaupan mangoa, oliiviöljyä ja sokeria.

Käytännössä reilujen raaka-aineiden osuus tuotteista on noin viisi prosenttia. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtajan Pirjo Virtaintorpan mukaan alhainen osuus johtuu kosmetiikan yleisestä koostumuksesta. Kriteerinä kuitenkin on, että jos raaka-ainetta on saatavilla Reilun kaupan tuotteena, sen on oltava reilua myös kosmetiikassa.

Virtaintorppa pitää Reilun kaupan kosmetiikkasarjaa merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa kosmetiikantuotantoa, sillä monet kosmetiikan luonnolliset raaka-aineet viljellään kehitysmaissa, joissa tuotantoon liittyy suuria ongelmia, kuten lapsityövoimaa ja huonoja palkkoja. Myös kuluttajat toivovat hänen mukaansa yhä useammin kestävällä tavalla tuotettuja tuotteita.

Reilun kaupan järjestelmässä viljelijät saavat tuotteistaan kestävän tuotannon kustannukset kattavan korvauksen. Lisäksi heille maksetaan Reilun kaupan lisää, jonka tuottajayhteisö voi sijoittaa koko yhteisöä hyödyntäviin projekteihin. Lapsityövoiman käyttö on kielletty ja tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristökriteereitä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia