Reilu kauppa kasvussa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Reilu kauppa kasvussa

Eniten rahaa suomalaiset käyttivät vuonna 2010 Reilun kaupan kahviin, banaaneihin, viiniin, kukkiin ja Reilun kaupan puuvillasta valmistettuihin tuotteisiin.

Reilu kauppa jatkoi Suomessa kasvuaan vuonna 2010. Kasvua oli sekä Reilun kaupan tuotteiden myynnin kokonaisarvossa että Reilun kaupan tuotteiden määrässä.

Vuonna 2010 Suomessa ostettiin Reilun kaupan tuotteita yhteensä 93 miljoonalla eurolla (vuonna 2009 86,9 miljoonalla eurolla). Keskimäärin jokainen suomalainen kulutti Reilun kaupan tuotteisiin melkein euron enemmän kuin viime vuonna, eli 17,30 euroa (vuonna 2009 16,31 euroa).

Reilun kaupan kahvia myytiin Suomessa viime vuonna 547 000 kiloa (vuonna 2009 545 600 kiloa). Banaaneja myytiin 8,1 miljoonaa kiloa (vuonna 2009 8,9 miljoonaa kiloa). Reilun kaupan viinien myynti litroissa laskettuna kasvoi 10 prosenttia.Reilun kaupan kukkia myytiin 10,5 miljoonalla eurolla, ja niiden myynti kasvoi 13 prosenttia edellisvuoteen (9,3 miljoonaa euroa) verrattuna. Muita kasvutuotteita olivat muun muassa suklaa (kasvua 30 prosenttia), mehut (12 prosenttia) ja urheilupallot (31 prosenttia).

Vuonna 2010 Suomessa tuli markkinoille yhteensä 200 uutta Reilu kauppa -sertifioitua tuotetta, ja tuotteiden määrä kasvoi 1600:een.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia