Raportti: Uusiutuvan energian tuotanto kasvanut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Uusiutuvan energian tuotanto kasvanut

Kasvun takana vaikuttaa uusiutuvia energiamuotoja tukeva politiikka.

Uusiutuvan energian tuotanto on lisääntynyt vuoden 2010 aikana, käy ilmi uusiutuvaa energiaa edistävän REN21-verkoston raportista.

Raportin mukaan uusiutuvan energian osuus maailman loppuenergian kulutuksesta oli vuonna 2010 16 prosenttia ja sähkönkulutuksesta 20 prosenttia.

Maailmanlaajuisesti eniten kapasiteettiaan kasvatti tuulivoima, mutta myös aurinkovoimalla tuotetun energian määrä kaksinkertaistui vuoteen 2009 verrattuna muun muassa tuotantokustannusten laskun seurauksena.

Energiamuotoihin käytettiin raportin mukaan huomattavasti enemmän taloudellisia resursseja kuin edellisenä vuonna.

Kasvun merkittävä taustavoima on myös sitä koskeva politiikka: ainakin 119 maalla on käytössään jonkinlainen uusiutuvan energian käyttöä tukeva kansallisen tason poliittinen ohjelma. Puolet näistä maista on kehitysmaita, mikä on erityisen tärkeää, koska suuren osan energiankysynnän kasvusta uskotaan tulevaisuudessa tapahtuvan nimenomaan kehitysmaissa.

Greenpeacen energiavastaava Jehki Härkönen nostaa raportista kiinnostavana seikkana esiin Itävallan päätöksen alkaa vaatia kaiken maahan tuodun energian alkuperän ja tuotantotavan selvittämistä. Maan odotetaan ensi syksynä kieltävän ydinvoimalla tuotetun sähkön maahantuonnin.

Härkösen mukaan tuonnin päättymisen jälkeen Itävallalla tulee olemaan huomattavasti parempi moraalinen asema nostaa syytteitä naapurimaissa sattuneista ydinonnettomuuksista maan sisällä.

"Mikäli vastaava ajattelu sattuisi leviämään myös ydinvoimasta luopuvaan Saksaan, alkaisivat Suomen vientisähkön tuotantoon tarkoitetut ydinvoimahankkeet käydä kaupallisesti yhä kyseenalaisemmiksi", kirjoittaa Härkönen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia