Raportti: Afrikan talouskasvu jatkuu nousujohteisena | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Afrikan talouskasvu jatkuu nousujohteisena

Vaikka Afrikan talous kasvaa, on vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2015 mennessä haasteellista.

Afrikan Unionin ja YK:n Afrikan talouskomission julkaiseman raportin mukaan maailmanlaajuisen talouskriisin jälkeen alkanut talouden vahvistuminen jatkuu Afrikassa. Vuonna 2009 maanosan talouskasvu oli  2,3 prosentin luokkaa, vuonna 2010 jo 4,7 prosenttia. Tälle vuodelle raportti ennustaa viiden prosentin kasvua.

Talouden toipumisen taustalta löytyy useita eri tekijöitä, raportin laatijat sanovat. Myönteinen vaikutus on ollut ainakin kasvaneella kehitysavulla, viennin vahvistumisella, kulutushyödykkeiden hintojen kasvulla sekä turismin ja palvelusektorin aktivoitumisella.

Talouden vahvistumisella ei kuitenkaan ole ollut ainoastaan myönteisiä seurauksia, sillä kulutushintojen nostaminen on tuonut mukanaan levottomuutta ja tyytymättömyyttä. Ongelmana on myös työttömyys: uusia työpaikkoja ei ole syntynyt samaan tahtiin talouden kasvun kanssa. [http://www.un.org/apps/news/story.asp?NewsID=38432&Cr=employment&Cr1=]

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia