Porto Alegressa pyöräteitä puoli senttiä asukasta kohti | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Porto Alegressa pyöräteitä puoli senttiä asukasta kohti

Brasilian 10. suurimmassa kaupungissa 1,5 miljoonaa ihmistä jakaa 8 kilometriä pyöräteitä.

(Kuva: Aaron Epstein / cc 2.0)

90 miljoonan asukkaan Brasiliassa on yhteensä 4 000 kilometriä pyöräteitä. Niistä vaivaiset kahdeksan sijaitsee maan kymmenenneksi suurimmassa kaupungissa Porto Alegressa maan etelärannikolla.

Helmikuun lopulla henkilöauto karkasi päin pyöräilyn puolesta kampanjoinutta Kriittinen massa -joukkoa Porto Alegressa. Kuvat ja videot onnettomuudesta levisivät maailmalle ja nostattivat mielenosoituksia useissa maissa.

Autolla kaahannut mies on syytteessä 17 murhayrityksestä.

Porto Alegren pyöräilijät katsovat kaupungin rikkoneen vuonna 2009 hyväksyttyä suunnitelmaa. Sen mukaan alueella on 410 kilometriä väyliä, jotka soveltuisivat kevyen liikenteen käyttöön.

Jalkapallo avuksi

Porto Alegren liikennepolitiikalla ja onnettomuuksien määrällä on yhteys, kaupunginvaltuutettu Carlos Todeschini myöntää. Hän on mukana valmistelemassa kaupungissa kolmen vuoden päästä pelattavia jalkapallon MM-kisoja. Turnaus antaa Porto Alegrelle mahdollisuuden kunnostautua viimein pyöräilykaupunkina, Todeschini uskoo.

Esimerkkiä voidaan ottaa vaikka Río de Janeirosta, jonka 6,3 miljoonaa asukasta nauttii jo 160 kilometrin pyörätieverkostosta.

Vajaan 60 kilometrin päässä Porto Alegresta sijaitsevassa Campo Bomin pikkukaupungissakin pyöräteitä on 30 kilometriä. Kaupungissa on 65 000 asukasta ja 28 000 polkupyörää.

Etelä-Amerikan pyöräilypääkaupunki lienee kuitenkin Kolumbian Bogotá, jossa pääsee polkemaan 350 kilometrin reitit.

Ristiriitaisia tietoja

Porto Alegren pyöräilyväki aktivoitui vuonna 1996, kun kaupunki aloitti rahoitusneuvottelut Amerikan kehityspankin kanssa etelä- ja pohjoisosat yhdistävän kehätien rakentamisesta. Ympäristöaktivistit ja pyöräilijät esittivät pyöräteiden liittämistä valtatiehankkeeseen.

Asiasta on puhuttu Porto Alegressa jo 1970-luvulta lähtien, jolloin kaupunki erottui edukseen ympäristöpolitiikallaan. Kevyen liikenteen suunnitelma hyväksyttiin kuitenkin vasta kaksi vuotta sitten.

Kaupunginjohtaja José Fortunatin mukaan suunnitelman toteutus on kaatunut resurssipulaan.

Kaupunginvaltuutettu ja kaupungin entinen ympäristösihteeri Beto Moesh kiistää väitteen. Hänen mukaansa Porto Alegre käytti viime vuonna alle puolet kestävän liikenteen kehittämiseen budjetoiduista varoista. Tänä vuonna aiotaan selvitä vielä vähemmällä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia