Pommikoneet tyhjentävät kyliä Sudanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pommikoneet tyhjentävät kyliä Sudanissa

Sinisen Niilin kapinalliset väittävät, että Sudan pommittaa siviilejä tahallaan murtaakseen sissien taistelutahdon.

Kymmenet tai sadat tuhannet ihmiset ovat paenneet kylistään Sudanin armeijan ilmapommituksia maan kaakkoisessa Sinisen Niilin osavaltiossa.

Yksi pakolaisista on perheenäiti Hawa Jundi. Jundin perhe asuu nyt pressuvirityksen alla, ruokaa he onnistuvat haalimaan vain yhdelle aterialle: villejä kasveja luonnosta ja durraa hylätyiltä maatiloilta.

Pakeneminen ei ole tuonut Jundille ja muille Sallyn kyläläisille suojaa. Kun pakolaiset olivat aamulla huuhtomassa kultaa läheisestä joesta, jotta voisivat ostaa ruokaa, Antonov-pommikone pudotti pommin jokipenkkaan. Jundi sai melkein osuman sirpaleesta.

"En tiedä, miksi Antonov pommitti kyläämme. Hylkäsimme kylämme ja tulimme tänne, ja Antonov tuli perässä", Jundi ihmettelee.

Kapinallisjärjestö SPLM-N sanoo, että Sudan käy ilmasta käsin terrorisotaa siviilejä vastaan.

"Khartumin (Sudanin hallituksen) strategia on yrittää murtaa kapinallisten taistelutahto pommittamalla siviilejä, jotka ovat taistelijoiden sukulaisia", SPLM-N:n johtaja Malik Agar kertoo IPS:lle maastotukikohdassa lähellä kapinallisten hallitsemaa Kurmukin kaupunkia.

Agarin mukaan 600 000 ihmistä on jättänyt pommitusten vuoksi kotinsa.

Tarkkaa lukua on mahdotonta tietää, koska avustusjärjestöt jättivät Sinisen Niilin osavaltion, kun konflikti kärjistyi syyskuun alussa. Syyskuun puolivälissä YK:n uutistoimisto sanoi, että kylistä olisi paennut sata tuhatta ihmistä, mutta YK:n Khartumin viranomaiset kieltäytyivät antamasta tuoreita arvioita.

Pommikoneet epätarkkoja

Sudanin hallitus kiistää, että se hyökkäisi tarkoituksella siviilejä vastaan. Viranomaisten mukaan iskut suunnataan vain sotilaskohteisiin.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Khartumia siviilien pommittamisesta myös Darfurissa ja Etelä-Kordofanin osavaltiossa.

Sinisen Niilin osavaltiossa käytetyt Antonov-koneet on ostettu Neuvostoliitosta vuonna 1968, ja ne ovat kuuluisia epätarkkuudestaan. Niinpä on varmaa, että Khartum on pommittanut myös siviilejä, mutta kiistanalaista, onko se tehnyt niin tarkoituksella.

Maiyesin kyläläiset kertovat kuuden hengen perheen kuolleen lokakuussa, kun pommi osui heidän majaansa. Kulkuyhteydet alueella ovat heikot, ja siksi pommien haavoittamat siviilit eivät helposti pääse sairaalahoitoon.

Lääkkeet hupenevat sairaalassa

Evan Atar on kapinallisten hallitseman Kurmukin kaupungin ainoa sairaalalääkäri. Hän kertoo, että sairaalatarvikkeet hupenevat kovaa vauhtia. "Sairaala palvelee edelleen kaikkia - niin hallituksen sotilaita, kapinallisia kuin siviilejäkin", Atar painottaa.

Yhdessä sairaalan huoneessa sairaanhoitajat ompelevat umpeen SPLM-N-taistelijan haavaa. Mies kiemurtelee hoitolavitsalla ja päästää kaameita parkaisuja.

Atarin mukaan sotilas on juuri tullut rintamalta, missä luoti meni jalasta läpi. Aluksi miestä hoidettiin nukutuksessa, mutta koska nukutusainetta on vähän, ompeluvaiheessa hänelle annetaan ketamiinia, joka aiheuttaa lähinnä hallusinaatioita.

Toisessa huoneessa vanha mies Alton Osman makaa sängyssä side reidessä ja käsivarressa. Osman sai haavat pommin sirpaleesta. SPLM-N:n taistelijat löysivät hänet ja ajoivat sairaalaan.

Konflikti voi laajentua sisällissodaksi

SPLM-N:n johtaja Malik Agar on vedonnut kansainvälistä yhteisöä painostamaan Khartumia lopettamaan siviilien pommitukset ja avaamaan "humanitaarisen käytävän", jota pitkin avustusjärjestöt voisivat tuoda ruokaa ja lääkkeitä kodeistaan paenneille ihmisille.

Kun ruokavarastot hupenevat, yhä useampien pakolaisten odotetaan pakenevan Sinisen Niilin osavaltiosta naapurimaihin. YK:n mukaan noin 30 000 pakolaista elää jo nyt leireissä Etiopian rajan molemmin puolin.

Sinisen Niilin konflikti voi pahimmillaan eskaloitua koko valtion laajuiseksi.

Sudania hallitsevan kansallisen kongressipuolueen jyrkkä siipi ei kannata neuvotteluja kapinallisryhmien kanssa vaan sotilaallista ratkaisua. Tämä voi johtaa siihen, että Sudanin hajanaiset kapinallisliikkeet ja oppositio voivat yhdistyä ja ne alkavat käydä laajamittaista sisällissotaa Sudanin hallitusta vastaan.

SPLM ja SPLM-N

  • Sudanin kansan vapautusliike SPLM on kesällä itsenäistyneen Etelä-Sudanin valtapuolue.
  • Pohjois- ja Etelä-Sudanin sisällissodassa 1983-2005 SPLM oli keskeinen pohjoista vastaan taistellut kapinallisjärjestö.
  • Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeen SPLM:n (Pohjois-)Sudanin alueella toimivat solut haarautuivat SPLM-Northiksi eli SPLM-N:ksi.
  • Sudan syyttää Etelä-Sudania SPLM-N:n tukemisesta, mutta Etelä-Sudan kiistää syytökset ja on ainakin virallisesti ottanut etäisyyttä SPLM-N:ään.
  • SPLM-N sotii Sudanin hallituksen joukkoja vastaan Sudanin eteläisissä Etelä-Kordofanin ja Sinisen Niilin osavaltioissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia