Poliittisesti vapautuvalla Burmalla suotuisat talousnäkymät | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Poliittisesti vapautuvalla Burmalla suotuisat talousnäkymät

Aasian kehityspankin mukaan uudistuksia kokenut Burma voi hyvinkin nousta keskituloiseksi maaksi.

Samaan aikaan, kun uutisissa kerrottiin Burman luopuneen tiedotusvälineiden ennakkosensuurista, Aasian kehityspankki julkaisi raportin maan kehitysnäkymistä.

Raportin mukaan Burmasta voi tulla seuraava Aasian nopeasti kasvava talous ja sillä on edellytykset nousta keskituloisten maiden joukkoon vuoteen 2030 mennessä.

Kehityspankin mukaan nousu keskituloiseksi maaksi kuitenkin edellyttää Burmalta laaja-alaisia uudistuksia, samoin makrotalouden tasapainon säilymistä. Inflaation kurissa pitäminen, huolenpito budjetin kestävyydestä, säästämisasteen kasvattaminen sekä investoinnit inhimilliseen pääomaan ja infrastruktuuriin ovat keinoja, jotka pankin mukaan tukevat talouden tasapainoa.

Pankin mukaan Burma hyötyy maantieteellisestä asemastaan Intian ja Kiinan välissä sekä läheisessä yhteydessä muihin Etelä- ja Kaakkois-Aasian maihin, kun alueellinen kauppa, turismi ja investoinnit kasvavat. Burmalla on myös energia- ja luonnonvaroja, joista sen vauraammat naapurivaltiot ovat kiinnostuneita, samoin alhaiset työvoimakustannukset ovat etu, raportti muistuttaa.

Samalla raportissa varoitetaan talouden harkitsemattoman vapauttamisen, ilmastonmuutoksen ja ympäristön tilan heikentymisen mukanaan tuomista riskeistä.

Maan tulisi panostaa lisäksi erityisesti sisäpoliittisten paineiden purkamiseen vähentämällä köyhyyttä ja parantamalla maatalouden tuottavuutta.

Ennakkosensuuri kaatui toimittajien protestiin

Burmassa sisäiset muutokset saivat jatkoa, kun tiedotusvälineiden ennakkosensuuri lakkautettiin. Käytännössä tämä tarkoittaa valtiollisen sensuuriviranomaisen lakkauttamista sekä sellaisten lakien kumoamista, joilla voidaan estää kansallisen turvallisuuden nimissä uutisten julkaiseminen, sananvapautta puolustava ARTICLE 19 -järjestö kertoo.

Tiedotusvälineiden sensuuri on ollut tiukka. Toiminnanjohtaja Agnes Callamard muistuttaa, että sensuuriviranomaiset hylkäsivät yli neljänneksen heille toimitetuista artikkeleista huolimatta toimittajien itsesensuurista.

Ennakkosensuurin poistamista edelsi uusien riippumattomien toimittajien ammattiliittojen säännöllinen protestointi Yangonissa. Hallitus ilmoitti vuoden alussa myös uuden medialain valmistelusta. Lakiluonnosta ei kuitenkaan vielä ole julkistettu, mutta tiedotusministeriön mukaan parlamentti aloittaa lain käsittelyn loppuvuodesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia