Pohjois-Korean näkymätön nälkä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pohjois-Korean näkymätön nälkä

Vain aktiivinen toiminta voi herättää kansainvälisen yhteisön huomion Pohjois-Koreassa, sillä viralliset tilastot eivät kerro nälänhädästä.

Aina 1990-luvun alusta lähtien Pohjois-Korea on kärsinyt ajoittaisista ja myös pitkäaikaisista nälänhädän jaksoista. Katastrofi, jolle ei näy loppua, sai alkunsa luonnonoloista ja diktatuurisen hallinnon virheistä.

Jatkuva puutteessa eläminen on suoranaista kansan kidutusta, eikä siihen voi millään tavalla kansa itse vaikuttaa. Nälänhätä on keväisin edellisvuoden satojen huvetessa traaginen tosiasia, jota vastaan taistellaan joka vuosi.

Kansalaisjärjestöt ovat ottaneet vastuuta kantaakseen. Maassa toimii laskujen mukaan satoja kansalaisjärjestöjä. Suomesta Punainen Risti ja Suomen helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida toimivat Pohjois-Koreassa.

Maassa toimiminen vaatii kansalaisjärjestöiltä paljon. Maan sulkeutuneisuus muun muassa pakottaa SPR:n työntekijät hakemaan kulkulupia omiin kohteisiinsa. Myös keskustelu avun saajien kanssa on joissakin tapauksissa ollut hankalaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia