Pertti Salolaisesta WWF Suomen kunniapuheenjohtaja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pertti Salolaisesta WWF Suomen kunniapuheenjohtaja

Uusi kunniapuheenjohtaja huolissaan alkuperäisluonnon säilymisestä.

Pian 40 vuotta täyttävä WWF Suomi on nimittänyt ministeri Pertti Salolaisen kunniapuheenjohtajakseen. Salolainen on yksi järjestön perustajista ja toiminut pitkään järjestön johtavissa elimissä.

Salolainen kertoo suhtautuvansa nimitykseen nöyryydellä ja pitävänsä sitä suurena kunniana sekä tunnustuksena koko WWF Suomelle ja sen 40-vuotiselle toiminnalle.

Tulevaisuudessa uusi kunniapuheenjohtaja pitää tärkeänä vakavasti uhattuna olevan alkuperäisluonnon vaalimista - niin Suomessa kuin muuallakin.

”Velvollisuutemme on auttaa myös kehitysmaissa alkuperäisluonnon säilyttämisessä. On järkyttävää, että kymmenet tuhannet eliö- ja kasvilajit kuolevat lähivuosina sukupuuttoon ihmisten toiminnan johdosta. Samaan aikaan ihmisten määrä kasvaa usealla miljardilla. Tässä on WWF:n keskeisin haaste”, kuvailee Salolainen.

Suomessa vanhat metsät, suot, vesiluonto, virtavedet ja Itämeri ovat Salolaisen mielestä erityisen tehokkaan suojelun tarpeessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia