Perheenyhdistämisiä vähemmän kuin luullaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Perheenyhdistämisiä vähemmän kuin luullaan

Suomeen saapuu vuosittain vain reilut 300 pakolaisten ja muiden suojelun tarpeessa olevien perheenjäsentä.

Pakolaisten ja muiden suojelun tarpeessa olevien perheenyhdistämishakemusten määrä ei ole sama kuin Suomeen lopulta saapuvien perheenjäsenten määrä, muistuttavat Pakolaisneuvonta ja Suomen Pakolaisapu.

Järjestöt ovat huolissaan muukalaisvastaisesta ilmapiiristä, jota ruokkivat väärät mielikuvat ja tiedot perheenyhdistämisistä.

Esimerkiksi helmikuussa 2011 Maahanmuuttovirasto ilmoitti, että Suomen somalialaisilla on vireillä 5 600 perheenyhdistämishakemusta. Kevään 2010 tietojen mukaan kuitenkin keskimäärin noin 43 prosenttia hakemuksista hylätään.

Viimeisten 12 vuoden aikana Suomeen on saapunut vuosittain keskimäärin vain 329 pakolaisten ja kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden perheenjäsentä.

Pakolaisneuvonnan ja Suomen Pakolaisavun mukaan perheenyhdistämisen ehtoja ei tule Suomessa enää kiristää. Ne muistuttavat, että kansainvälisen suojelun perusteella Suomessa oleskelevilla on lain suoma oikeus saada perheenjäsenensä Suomeen. Suomea sitoo myös EU-direktiivi oikeudesta perheenyhdistämiseen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia