PAM edistää Haitissa lukutaitoa ja ammatillista järjestäytymistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

PAM edistää Haitissa lukutaitoa ja ammatillista järjestäytymistä

Hankkeessa on koulutettu lukutaitokampanjalle yli sata vetäjää. Vuosittain nelisentuhatta lukutaidotonta on oppinut heidän opastamanaan lukemaan ja kirjoittamaan.

Puolet Karibian saarivaltion Haitin aikuisista on lukutaidottomia ja
nemmistö elää köyhyydessä. Maa itsenäistyi mustien orjien kapinan tuloksena jo vuonna 1804, mutta vallanpitäjien ahneus ja epädemokraattinen hallinto ovat jarruttaneet kehitystä pahasti vuosikymmenestä toiseen. Rikkaiden perheiden ja sotilasjohdon muodostama eliitti on keskittynyt vallan ja vaurauden kahmimiseen.

Suuri määrä haitilaisia on päätellyt, että tilanne on toivoton, ja muuttanut tai paennut kotimaastaan. Yhdysvalloissa ja Kanadassa asuu tällä hetkellä kaksi miljoonaa haitilaista. Kotisaarella heitä on kahdeksan miljoonaa.

Ay-liikkeelle mikään tilanne ei ole toivoton. Vaikeudet ovat haasteita. Näin ajateltiin myös Suomen Hotelli- ja ravintolahenkilökunnan liitossa, kun se aikoinaan ryhtyi auttamaan haitilaisia. Nyt PAM jatkaa HRHL:n urakkaa Haitilla. Suomalaisten osaksi rahoittamalla työllä edistetään sekä lukutaitoa että ammatillista järjestäytymistä.

Ensimmäisten vuosien kokemukset ovat niin lupaavia, että työtä halutaan laajentaa. Haitilaiset toivovat, että opetusta annettaisiin myös käytännön taidoissa. Sopivia kohteita olisivat muun muassa katukauppiaat, joiden valtaosa on naisia. Lisärahoitusta on anottu EU:lta.

Tuhannet ovat
ppineet lukemaan


Hankkeessa on koulutettu lukutaitokampanjalle yli sata vetäjää. Vuosittain nelisentuhatta lukutaidotonta on oppinut heidän opastamanaan lukemaan ja kirjoittamaan.

Ay-työlle lukutaitokampanjasta on tullut uusi tukijalka. Hanke lisää järjestöjen yhteyksiä aktiivisiin ihmisiin ja laajentaa liittojen jäsenpohjaa.

Hankkeen haitilaisina osapuolina toimivat kolme ammatillista keskusjärjestöä ja naisten verkosto Renafamn. Keskeisiin henkilöihin kuuluu 60-vuotias Arnold Antonin, jonka haitilaiset tuntevat itsenäisenä, demokraattista rintamaa rakentavana yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Väkivaltaisessa Haitissa Antonin ja muut aktiivit riskeeraavat toiminnallaan henkensä. Osallistuminen vaatii lujaa uskoa asian oikeutukseen ja liikkeen mahdollisuuksiin.

Kun kysyin marraskuussa Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä Antoninilta työn vaaroista, hän naurahtaa ja toteaa sitten: "Toiminta ei ole helppoa, mutta se on palkitsevaa. Usein minulle tulee tunne, että olen kuin suuren perheen jäsen. Henki syntyy keskinäisestä auttamisesta ja jokainen antaa liikkeelle sen, mitä osaa", Antonin perusteli oman roolinsa valintaa.

Ay-johtajatkin
oulunpenkillä


Tuntuman siihen, mitä Antonin tarkoittaa "suurella perheellään", sain eräänä viikonloppuna isossa omakotitalossa, jonka huoneet on sisustettu koululuokiksi. Jokaisen oven takaa löytyi parikymmentä nuorta ja keski-ikäistä miestä ja naista opiskelemassa. Keskusta vetävää Antoninia he tervehtivät lämpimästi.

Oppilaiden joukossa oli kaksi ay-johtajaa, joiden järjestöt osallistuvat lukutaitohankkeen käytännön toimeenpanoon. "Haitissa muutos alkaa koulunpenkiltä", toinen heistä, ammatillisen keskusjärjestön OGITH:n pääsihteeri Patrick Numas totesi.

Edellisenä päivänä hän oli kertonut, kuinka hajanaisen ay-liikkeen
astuuhenkilöt ovat oppineet asettamaan yhteistyön keskinäisen kilpailun edelle. Peräti neljäntoista ammatillisen keskusjärjestön edustajat kokoontuvat joka torstai sopimaan yhteisestä toiminnasta. "Yhdelläkään järjestöistämme ei ole yksinään voimaa vaikuttaa Haitin kehitykseen. Yhteistyöllämme annamme toivoa jäsenillemme ja muillekin haitilaisille", Numas totesi.

© Muista tekijänoikeudet

Julkaisija: PAM

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia