Pahoinvointia hyvinvointiyhteiskunnassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pahoinvointia hyvinvointiyhteiskunnassa

Suomesta ei voi enää puhua vähäisten tuloerojen maana, uusi Ihmisoikeusraportti huomauttaa. Maassa on liki 600 000 köyhää, jotka tulevat juuri ja juuri toimeen jos menoissa ei tapahdu pienintäkään heilahdusta. Esimerkiksi sairastuminen voi aiheuttaa kuluja, joista selviytyminen ei välttämättä onnistu. Kymmenen viime vuoden aikana köyhyys on ollut tasaisessa nousussa, ja siitä suuri osa johtuu työttömyydestä.

Suomalaiset haluavat pitää kiinni hyvinvointivaltiostaan ja sen tuottamista julkisista palveluista. Keskiluokan hyvinvointia ylläpitävät esimerkiksi päiväkodit, koulut, vammaisten ja vanhusten palvelut, ja toimiva terveydenhuolto. Niinpä keskiluokka nousee barrikadeille, kun sen etuja uhataan ja päiväkoti tai koulu aiotaan lakkauttaa.

Vastarintaan keskiluokka nousee myös silloin, jos sen reviirille ollaan tuomassa niitä, joiden kohdalle hyvinvoinnin sijaan on alkanut kasaantua huono-osaisuutta. Kotikulmille suunnitteilla oleva päihdeongelmaisten asuntola tai psykiatristen potilaiden perhekoti saa nimbyläiset (not in my backyard -väen) keräämään ripakasti hanketta vastustavan nimilistan. Syrjäytyneet pysyköön syrjässä.

Syrjäytyminen tarkoittaa kasaantunutta huono-osaisuutta. Työttömyys ei sinänsä syrjäytä ketään, mutta jos siitä seuraa taloudellinen katastrofi, asunnon menetys ja depressio, johon tsehoidoksi juodaan viinaa, alkaa yhteiskunnan syrjässäkään kiinnipysyminen tuottaa vaikeuksia. Skitsofreniadiagnoosi ei tee ihmisestä syrjäytynyttä, mutta jos hän jää totaalisen yksin ja avuttomaksi, on yhteiskunnallista osallisuutta turha odottaa.

Köyhyyskäyrä nousussa

Ihmisten onnellisuus ei ole kiinni materiaalisista seikoista, siitä kertovat maailmanlaajuiset onnellisuustutkimukset. Niissä onnellisimmat ihmiset löytyvät sieltä, mistä köyhyyskin – Nigeriasta tai El Salvadorista. EVAn hiljattain julkaistun onnellisuustutkimuksen mukaan suomalainenkin onni syntyy perheestä, ihmissuhteista, terveydestä ja turvallisesta toimeentulosta. Liiallisen rikkauden suomalaiset epäilevät olevan onnelle jopa esteenä.

Kenenkään hyvinvointia toimeentuloongelmat ja suoranainen köyhyys tuskin kuitenkaan lisäävät. Suomessa köyhyyden trendinä on jo pitkään ollut jatkuva kasvu. EU:n käyttämässä määritelmässä vedetään niin sanottu köyhyysriskiraja, jonka perusteella köyhäksi tulkitaan henkilö, jonka tulot jäävät alle 60 prosentin keskivertotulosta. Tämän laskentatavan mukaan suomalaisista oli vuonna 2003 köyhyysrajan alapuolella 11,2 prosenttia ihmisistä, yhteensä heitä oli 575 900.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana köyhyyskäyrä on noussut tasaisesti.Vuonna 1993 köyhien osuus väestöstä oli kyseisen mittarin mukaan 6,3 prosenttia, vuonna 2001 10,8 prosenttia ja vuonna 2002 11,0 prosenttia.

Euroina tuloköyhyys tarkoittaa usein rahamäärää, jolla kenties voi otollisissa olosuhteissa juuri selvitä, mutta pienikin muutos – esimerkiksi sairastuminen – aiheuttaa kriisin. Alimpaan tulokymmenykseen kuuluva yksinäinen henkilö sai vuonna 2003 käyttöönsä noin 8000 euroa vuodessa, joka tarkoittaa 670 euron nettotuloja kuukaudessa. Ansiotulottomalle sairaus käy paitsi terveyden myös talouden päälle. Sairaspäivärahaoikeus alkaa vasta viidenkymmenenviiden päivän omavastuuajan jälkeen, sen jälkeen päivärahan määrä on 15, 20 euroa. Ja sekin vain arkipäiviltä.

Laman jäljiltä Suomessa on edelleen 40 000 ylivelkaantunutta, joiden köyhyys on voinut alkaa suurenkin omaisuuden realisoinnista, ja joiden tuloista suuri osa menee velkojen maksuun. Joillakin ulosotossa olevien velkojen määrä on niin suuri, että niiden maksaminen ei inhimillisesti katsoen ole mahdollista yhden ihmisiän aikana.

Tuloerojen huikea kasvu – on syytä huomata, että Suomi ei enää kuulu pienien tuloerojen maihin – näyttää sekin karulta köyhien kannalta. Kun pienituloisimman kymmenyksen vuositulot kasvoivat 1995–2003 kuusi prosenttia, nousivat ylimmän kymmenyksen tulot samana aikana viisinkertaisesti eli kolmekymmentä prosenttia. Pienituloisimpien vuosituloon se tarkoitti noin 450 euron lisäystä yhdeksässä vuodessa, vauraimmalle kymmenykselle 8000 euron suuruista pottia samana aikana. Rikkaimman sadasosan tulot nousivat peräti kuudellakymmenellä prosentilla eli yli 27 000 eurolla.

Lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt 1990-luvulta saakka, suuri köyhyysriski on etenkin monilapsisilla perheillä, ja perheillä, joissa on alle kaksivuotiaita lapsia. Erityisen vaikea on yksinhuoltajien tilanne, pienten lasten yksinhuoltajista 40 prosenttia kuului pienituloisimpaan viidennekseen vuonna 2000.

Köyhyyskin on luonnollisesti suhteellista, UNICEF:in hiljakkoin julkaistun raportin mukaan rikkaista teollisuusmaista Suomessa ja Tanskassa on vähiten köyhiä lapsia.

Työmarkkinat takkuavat

Suuri osa köyhyydestä johtuu työttömyydestä, ja mitä pidempään työttömyyttä jatkuu, sitä tiukemmaksi toimeentulo käy. Pitkäaikaistyöttömyys juurtui Suomeen 1990-luvun laman myötä. Nyt se on maan kenties vaikein sosiaalinen ongelma. Helmikuun lopussa 2005 työttömänä työnhakijana oli 289 900 ihmistä, heistä 73 900 oli ollut työttömänä yli vuoden. Vaikka pkäaikaistyöttömien määrä on laskenut pikkuhiljaa - viime vuosina muutamalla tuhannella vuodessa – sen poistumisesta ei ole merkkejä.

Erityisen altis pitkäaikaistyöttömyydelle on henkilö, jolla on vähän koulutusta tai paljon ikää – usein molemmat ehdot toteutuvat samassa persoonassa. Useimmiten työllistymättä jääkin yli 50-vuotias työkykyinen ja -haluinen, mutta työelämän vaatimuksia vastaamaton ihminen.

Tilastoa kaunistavat työvoimapoliittiset toimet, joiden ansioista osa työttömistä sijoittuu ajoittain niin sanottuihin tukipaikkoihin, monet useampaan kertaan. Osa työttömistä ei saa tukitöitäkään. Vuonna 2002 työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 293 969, heistä noin 173 700 työvoimaviranomaisten arvioin mukaan vaikeasti työllistyviä.

Lääkkeeksi takaisin työelämään pääsyyn pitkään työttöminä olleille tarjotaan yleisesti koulutusta. Eniten pitkäaikaistyöttömiä on kuitenkin 55–59 -vuotiaissa, joiden koutustaso on usein matala, ja -motivaatio ymmärrettävästikin samoin.

Erityisesti vajaakuntoisten on vaikea työllistyä ”110 prosenttista”panostusta vaativille työmarkkinoille. Vajaakuntoisuuden aiheuttajaksi ovat perinteisten tuki- ja liikuntaelinten sairauksien rinnalle alkaneet nousta mielenterveyden häiriöt, nuorilla ne ovat suurin syy vajaakuntoisuuteen.

Työvoimaviranomaisten arvion mukaan ainakin noin 15 prosenttia vajaakuntoiseksi luokitelluista työnhakijoista on käytännössä työkyvyttömiä mielenterveys- ja päihdeongelmiensa vuoksi. Lukumääräisesti tämä tarkoittaa noin 10 000 ihmistä, joille huono-osaisuus on selkeästi alkanut kasautua.

Maahanmuuttajille Suomen työmarkkinat eivät avaudu tasapuolisesti valtaväestön kanssa. Vuonna 2003 ulkomaalaisten työttömyysaste oli noin 29 prosenttia, siis kolminkertainen Suomen kansalaisiin verrattuna. Syrjintä – useimmiten välillinen – on työhönottotilanteissa tavallista. Eniten työttömyydestä kärsivät pakolaiset. Osa heistä tuli maahan syvimmän laman aikana, jolloin Suomen työmarkkinat olivat käytännössä kiinni.

Korkeasti koulutetuillakin maahanmuuttajilla on vaikeuksia työllistyä, mutta kokonaan suomalaisesta yhteiskunnasta sivuun uhkaavat jäädä sellaiset maahanmuuttajataustaiset naiset, joilta puuttuu sekä koulutus että traditio palkkatyöhön hakeutumisesta. Heidän ulkopuolisuuttaan yhteiskunnasta ei ainakaan vähennä se, että maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumisen ajatellaan yksiselitteisesti tapahtuvan työn ja siihen suuntautumisen kautta, ja kotouttamissuunnitelman piirin kuuluvat vain työmarkkinatukea saavat työtä hakevat maahanmuuttajat.

Päihteitä ja kodittomuutta

Toimeentulon lisäksi ihmisen hyvinvoinnin ehdoton edellytys Suomen leveysasteilla on asunto. Työssäkäynti, ihmissuhteiden ylläpitäminen ja itsestä huolehtiminen käyvät kohtuuttoman vaikeiksi, elleivät mahdottomiksi, mikäli ihmiseltä puuttuu koti.

Vuonna 2003 Suomessa oli 8186 yksinäistä asunnotonta, kodittomia perheitä oli 415. Suurimmalla osalla oli jonkinlainen katto pään päällä, mutta kokonaan ilman majapaikkaa, käytännössä siis rappukäytävissä, paperinkeräyslaatikoissa ja kesäisin teltoissa, eli noin 500 ihmistä.

Asunnottomuus on suurien kaupunkien ja miesten ongelma. Pääosa asunnottomista on tavallisia miehiä, jotka jäävät – usein avioeron yhteydessä - tyhjän päälle.

Asunnottomuuden luonne on kuitenkin muuttumassa: täpötäysistä vankiloista vapautuvat jäävät vapaaksi päästyään usein ilman asuntoa, samoin maahanmuuttajat. Yhä useammalla asunnottomalla on kodinpuutteen lisäksi kasa muita ongelmia. Erityisen hankalaksi tilanne käy, mikäli asunnottomalla on kaksoisdiagnoosi, esimerkiksi huumeriippuvuus ja skitsofrenia. Tuolloin hän tipahtaa lähes automaattisesti palvelujärjestelmien ulkopuolelle, käytännössä niiden väliin eli pompoteltavaksi ”auttajataholta” toiselle.

Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin on perinteisesti kaksijakoinen: juoda saa usein ja humalaan saakka, mutta jossakin kulkee se näkymätön raja, jonka ylitettyään hauskasta juomaveikosta tulee hyljeksitty juoppo. Alkoholinkulutus on nousussa, ollut jo pitkään. Alkoholiverotus on viimeaikoina ohjannut kulutusta väkeviin juomiin, jotka rapauttavat terveyttä mietoja nopeammin. Tiukempi viina aiheuttaa myös kovemman humalan, vuonna 2004 poliisi korjasi päihtyneitä säilöön 107 900 kertaa, vuotta aiemmin luku oli yli kymmenentuhatta pienempi.

Huumeiden – amfetamiinin ja opiaattien – ongelmakäyttäjiä Suomessa arvioitiin vuonna 2002 olevan noin 16 – 21 000. Narkomaanien korvaushoidoista – lähinnä etadonilla tai buprenorfiinilla eli tutummin subutexilla – ollaan monta mieltä, mutta ainakin se vähentää tarvetta hankkia rahaa keinolla millä hyvänsä. Pro-tukipisteen toiminnanjohtajan Jaana Kauppisen mukaan suomalaisprostituoidut poistuivat Helsingin kaduilta sitä mukaan, kun he yksi toisensa jälkeen pääsivät korvaushoitoon.

Vuonna 2003 lähes kolme neljästä päihdehuollon lääke- tai huumausaineasiakkaasta oli käyttänyt huumeita joskus pistämällä. Testatuista asiakkaista HIV-positiivisia oli kaksi prosenttia, C-hepatiittipositiivisia 55 ja B-hepatiitti-positiivisia 11 prosenttia.

Mielisairaanhoitoa viime vuosikymmenellä uudistettaessa sairaalapaikkoja vähennettiin rajusti. Laitoshoidon tilalle suunnitellut ja luvatut avohoitopaikat ja -palvelut jäivät laman iskettyä suurelta osin syntymättä, ja osa psykiatrisista potilaista jäi käytännöllisesti katsoen heitteille sairaalasta ”kotiutuksensa” jälkeen.

Vaikeimmat hoitaa ”joku muu”

Selkeimmän kuvan kasautuneesta huonoosaisuudesta saa tarkastelemalla suomalaisen henkirikoksen todennäköisintä uhria tai tekijää – molempien profiili on jotakuinkin samanlainen. Tyypillinen esimerkki molemmista on keski-ikäinen, perheetön, työelämän ulkopuolella oleva mies, jolla on taustallaan useampia tuomioita omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Keskivertosuomalaista kymmenen kertaa useammin hän on asunnoton, yleensä alkoholin ongelmakäyttäjä, ja henkirikoksen tapahtumahetkellä todennäköisesti vahvassa humalassa.

Köyhyys, työttömyys, asunnottomuus ja hoitamattomat mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat suuria puutteita ihmisen hyvinvoinnissa, mutta kohdalle sattuessaan mikään niistä yksin tai yhdessäkään ei tee ihmisestä syrjäytynyttä. Pitkäaikaistyöttömyys tai leipäjonossa seisominen ei tarkoita syrjäytymistä, sillä huono-osaisuuden kasautuminen on yksilöllinen prosessi, jota hidastavat tai kiihdyttävät sosiaaliset olosuhteet ja yksilölliset valinnat. Toisin kuin voisi kuvitella, eniten apua ei tarjota niille, joilla ongelmia on paljon tai joille ne alkavat kasautua. Päinvastoin, mitä useampia ongelmia ihmisellä on, sitä todennäköisemmin viranomaiset ja auttajat katsovat hänen asioidensa hoidon kuuluvan ”jonkun muun tahon” vastuulle – lopulta siis käytännössä ei kenenkään.

Kuitenkin syrjäytymisen ehkäisy epäonnistuu sitä todennäköisemmin, mitä suuremmalla haarukalla oletettuun riskiryhmään tartutaan. Jos tavoitteena on tarjota jokaiselle asunnottomalle korkeatasoisesti varustettu yksiö kerrostalosta, jäävät 500 kadulla asuvaa koditonta todennäköisesti ilman kotia jatkossakin, eikä kuudennettakymmentään lähestyvä työnhakija motivoidu työttömyyden vaihtoehdoksi tarjotusta työnhakukurssista edelleenkään.


Artikkelissa on lähteinä käytetty mm. Hallinnonalojen välisen syrjäytymistyöryhmän loppuraporttia (Työryhmämuistio 20/2003),Veli-Matti Törmälehdon artikkelia Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät (Tilastokeskuksen hyvinvointikatsaus 1/2005), sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen välikysymysvastausta (Hallituksen välikysymysvastaus 9.3.2005), Ari Virtasen raporttia Huumetilanne Suomessa 2004 (Stakesin tilastoraportti 1/2005) ja Kai Torven ja Pentti Kiljusen tutkimusta Onnellisuuden vaikea yhtälö (EVAn kansallinen arvo- ja asennetutkimus 2005)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia