Osa Yhdysvaltain lennokki-iskuista ehkä sotarikoksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Osa Yhdysvaltain lennokki-iskuista ehkä sotarikoksia

Jemeniin ja Pakistaniin tehtyjen iskujen salailun on loputtava, vaativat Amnesty ja Human Rights Watch.

(Kuva: Debra Sweet / cc 2.0)

Yhdysvaltain on lopetettava Pakistaniin ja Jemeniin tehtyjen lennokki-iskujen salailu ja tehtävä selkoa niiden oikeudellisista perusteista, vaativat ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch (HRW).

Järjestöt julkaisivat tänään kaksi raporttia, joissa kerrotaan Yhdysvaltain viimeaikaisten lennokki-iskujen lukuisista siviiliuhreista. Raportteja varten haastateltiin kymmeniä ihmisiä, joista osa oli läheisensä iskuissa menettäneitä.

Tarkkoja tietoja iskuista oli vaikea saada, mutta monet tapaukset nostavat esiin huolen sotarikoksista, sanoo Amnesty, joka on tutkinut Pakistanissa 45:tä vuosina 2012–2013 tapahtunutta iskua. Esimerkiksi heinäkuussa 2012 18 työläistä kuoli kahdessa iskussa. Kyläläisten haastattelujen mukaan uhrit eivät olleet taistelijoita.

HRW:n raportissa tutkittiin kuutta vuonna 2009 sekä vuosina 2012–2013 tapahtunutta iskua, joissa kuoli ainakin 57 siviiliä. Ainakin kaksi iskua on järjestön mukaan rikkonut selvästi kansainvälistä humanitaarista oikeutta.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi keväällä pitämässään puheessa olla avoimempi lennokki-iskuista, mutta siitä huolimatta maa ei kerro iskuista julkisuuteen käytännössä mitään eikä myöskään HRW:n ja Amnestyn kyselyihin vastattu.

Myös iskujen oikeudelliset perusteet ovat hämärät. Mikäli kyseessä on sotatila, Yhdysvaltain pitäisi noudattaa säännöksiä, jotka kieltävät esimerkiksi siviileihin tarkoituksellisesti kohdistetut iskut sekä iskut, joissa siviilien henkien menetys on suhteettoman suuri saavutettuun hyötyyn nähden. Mikäli sotatilaa ei ole, tappamiseen saa turvautua vain, kun kyseessä on ihmishenkien suojelu, HRW muistuttaa.

Yhdysvallat on lisännyt lennokki-iskujaan viime vuosina etenkin Obaman virkaanastumisen jälkeen. Pakistanissa kohteena ovat talebanit ja al-Qaidaan sidoksissa olevat aseelliset ryhmät, Jemenissä Arabian niemimaan al-Qaida.

Varmoja tietoja uhrimääristä ei ole, mutta Amnestyn ja HRW:n siteeraamien arvioiden mukaan Jemenissä on kuollut vuonna 2002 sekä vuodesta 2009 eteenpäin 473 taistelijaa ja siviiliä. Pakistanissa siviiliuhreja on 400–900 vuodesta 2004 alkaen.

Lisää uusi kommentti