Osa EU:sta haluaa rahoitusmarkkinaveron nopeammin käyttöön | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Osa EU:sta haluaa rahoitusmarkkinaveron nopeammin käyttöön

Myös Suomi on mukana yhdeksän EU-maan kirjeessä, jossa halutaan nopeuttaa rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa.

Yhdeksän EU-maata on allekirjoittanut kirjeen, jossa pyydetään unionin puheenjohtajamaa Tanskaa nopeuttamaan työtä EU:n rahoitusmarkkinaveron toteuttamiseksi.

Kirjeen mukaan rahoitusmarkkinaveroa koskevasta direktiivistä pitäisi keskustella tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Ranskan valtiovarainministeri François Baroinin mukaan ”euroalueen sydän” on päättänyt saada uuden veron käyttöön.

Kirjeen ovat allekirjoittaneet Italian pääministeri Mario Monti sekä Ranskan, Saksan, Itävallan, Belgian, Espanjan, Suomen, Kreikan ja Portugalin valtiovarainministerit.

Euroopan komissio antoi esityksen rahoitusmarkkinaverosta viime syksynä, mutta sen jälkeen se ei ole juuri edennyt.

Vuonna 2014 käyttöön otettava vero ottaisi 0,1 prosenttia pankkien ja muiden rahoituslaitosten välisestä osake- ja joukkovelkakirjakaupasta. Johdannaiskaupoissa vero olisi 0,01 prosenttia.

Veron on arveltu voivan tuottaa jopa 57 miljardia euroa. Se voisi myös vakauttaa taloutta sekä estää markkinaspekulaation. Europarlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunta totesi viime viikolla, että vero saattaisi myös jopa parantaa bruttokansantuotetta 0,25 prosentilla.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia