Oman käden oikeuden käyttö yleistyy Nepalissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Oman käden oikeuden käyttö yleistyy Nepalissa

Poliittinen tyhjiö on lisännyt väkivaltarikollisuutta Nepalissa viime kuukausina. Poliisi, poliittiset nuorisoryhmät ja rikolliset ovat syyllistyneet useisiin murhiin. Harva asukas uskaltaa enää luottaa poliisiin tai oikeuslaitokseen.

17-vuotias lukiolainen Khyati Shrestha kaapattiin ja murhattiin julmasti viime kuussa. Pari viikkoa myöhemmin hänen ruumiinosiaan löydettiin Katmandun laaksosta. Murhasta syytetty Biren tunnusti myöhemmin, että tyttö tapettiin vuorokauden sisällä kaappauksesta.

Pokharan lähellä paikalliset asukkaat syyttivät aiheetta intialaisia turisteja lasten ryöstäjiksi ja hakkasivat heidät.

Nämä tapaukset ovat esimerkkejä kasvavasta rikollisuudesta viime kuukausien aikana Katmandussa ja Intian vastaisella rajalla Tarain alueella.

Ihmisoikeusjärjestö Informal Sector Service Centre (Insec) raportoi kolmen viime kuukauden aikana tapahtuneen 38 poliisin, poliittisten nuorisoryhmien tai rikollisten tekemää murhaa.

"Kun maolaiset jäivät pois hallituksesta kaksi kuukautta sitten, he jättivät jälkeensä poliittisen tyhjiön. Hallituksen muodostaminen vei pitkän ajan, eikä ollut sisäministeriä, joka olisi valvonut lakia ja järjestystä. Ei ihme että rikollisuus ryöstäytyi käsistä", Bidhya Chapagain Insecista sanoo.

Poliitikot eivät välitä kansan tarpeista, ja ihmiset tuntevat tulleensa hylätyiksi.

Poliisiin ei voi luottaa


Monet ajattelevat, että rikollisuuden lisääntyminen on normaalia poliittisen ylimenokauden aikana. Järjestys on huonontunut erityisesti vuoden 2008 vaalien jälkeen, jolloin maolaiset astuivat valtaan ja Nepalin vuosikymmenen kestänyt sisällissota päättyi.

Liikemiehiä, ihmisoikeusaktivisteja, kansalaisjärjestöjen edustajia ja toimittajia on uhkailtu ja heidän kimppuunsa on hyökätty.

Maolaisten "kansan sodan" aikana Nepalin poliisin uskottavuus mureni.

"Poliisia pidettiin erittäin politisoituneena ja puolueiden talutusnuorassa olevana", toimittaja Dewan Rai sanoo.

Oikeuslaitokseen tai korruptoituneeseen poliisiin ei luoteta, vaan ihmiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä, Rai selittää.

Nepalilainen tutkimuslaitos Interdisciplinary Analysts ja kansainvälinen kansalaisjärjestö Safeworld julkaisivat kesäkuussa raportin, jonka mukaan vain 46 prosenttia 3000 haastatellusta sanoi menevänsä ensiksi poliisin puheille, jos tuntee olonsa uhatuksi.

Safeworldin Subindra Bogatin mukaan haastatellut kertoivat suhtautuvansa poliisiin varauksella ja toivoivat sellaisia poliisivoimia, joihin voi luottaa.

Melkein puolet Tarain alueella haastatelluista pelkäsi joutuvansa rikoksen uhriksi ja ajatteli, ettei hallitus tee mitään saadakseen maasta rauhallisen ja vähentääkseen rikollisuutta.

Raportin laatijat saivat selville, että joillakin Tarain paikkakunnilla poliisi ei voi tehdä työtään neuvottelematta poliittisten puolueiden kanssa.

Chapagain sanoo, että Tarain alueella on ollut tilanteita, joissa poliisi on pyytänyt suojelusta ihmisoikeusjärjestöiltä voidakseen työskennellä.

"Alue on todella laittomuuden tilassa", Chapagain sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia