Nuoret suojelevat Nepalin luontoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nuoret suojelevat Nepalin luontoa

15-vuotiaan luontokerhon johtajan Khrishna Sharman mielestä nuoret kuuntelevat ympäristöohjeita paremmin kuin aikuiset.

15-vuotias Khrishna Sharman innostui Itä-Nepalissa toimivan luontokerhon toiminnasta niin paljon, että jo vuoden jälkeen muut nuoret valitsivat hänet aktiivisuutensa ansiosta kerhon puheenjohtajaksi.

Luontokerholle on tarvetta, sillä Sharmanin kotiseudulla Letangin alueella ympäristöongelmia riittää. Sharmanin mielestä niistä pahimpia ovat puiden kaataminen, kaupunkien kasvun vuoksi lisääntyvä jäteongelma ja muovin polttaminen.

Luontokerho jakaa erilaisia ympäristönsuojeluneuvoja. Sharmanin mukaan etenkin nuoret yleensä kuuntelevat neuvoja, mutta aikuisille viesti ei mene perille yhtä helposti.

"Tunnen itseni rohkeaksi silloin kun aikuiset ottavat minut todesta. Mutta välillä aikuiset eivät kuuntele, jatkavat vain entiseen tapaan ja se tekee minut vihaiseksi", Khrishna tunnustaa.

Khrishna ja toinen kerhon jäsen, Abhishek Sherestha suosittelevat myös muiden maiden koululaisille luontokerhojen perustamista. Kerhoissa voi käsitellä myös muita nuorille tärkeitä asioita, kuten lasten oikeuksien polkemista ja syrjintää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia