Nälkä ei ole tekosyy Guatemalassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälkä ei ole tekosyy Guatemalassa

Juan Manuel Ardónin luut törröttävät ja hän on niin heikko, että pystyy tuskin liikkumaan tai puhumaan. Lääkärien mukaan 15-vuotiaan guatemalalaispojan paino vastaa kuusivuotiaan kokoa.

Juan Manuel Ardónin luut törröttävät ja hän on niin heikko, että pystyy tuskin liikkumaan tai puhumaan. Lääkärien mukaan 15-vuotiaan guatemalalaispojan paino vastaa kuusivuotiaan kokoa.

Juan Manuel pääsi viime hetkellä hoitoon ravitsemuskeskukseen Chiquimulan maakunnan Jocotánissa.

Kaikille ei ole käynyt yhtä hyvin. Viranomaisten mukaan vähintään 54 lasta on kuollut tänä vuonna aliravitsemukseen Guatemalassa.

Maan 13 miljoonasta asukkaasta 2,5 miljoonaa kärsii ruokapulasta, YK arvioi.

Nälkää aiheuttaa kuivuus, joka on pahin 30 vuoteen. Guatemalan itäisistä maakunnista maan keskiosiin ulottuva vyöhyke kärsii usein kuivuudesta talvikuukausina. Ilmastonmuutoksen uskotaan pahentavan ongelmaa.

"Olemme eläneet pavuilla, maissitortilloilla ja suolalla, koska muuhun ei ole varaa", Juan Manuelin 22-vuotias veli Héctor kertoo.

Hänen mukaansa perheessä on kaikkiaan kymmenen lasta, joista kukaan ei käy koulua.

Héctor toimitti veljensä hoitoon ja huolehtii hänestä päivin öin. "Pesen hänet, vaihdan vaatteet ja käytän vessassa, koska hän ei pääse kunnolla kävelemään."

Lääkärien mukaan Juan Manuel toipuu kuukaudessa kotiinlähtökuntoon, mutta aliravitsemus on jättänyt häneen myös pysyviä jälkiä.

Tarina ei ole epätavallinen perheen kuivalla kotiseudulla. Chiquimulassa monella lapsella on turvonnut vatsa ja hiustenlähtöä.

Maaseutukylissä perheen elättäjänä on usein nainen, koska miehet ovat lähteneet työnhakuun ulkomaille.

Amílcar Vásquez työskenteli naapurimaassa Hondurasissa tomaatti- ja chiliviljelmillä. Aikuisten päiväpalkka oli siellä 3,35 euroa ja lasten 2 euroa, hän kertoo.

Guatemalassa sadot ovat kutistuneet kuivuuden vuoksi. José María Gutiérrez korjasi tänä vuonna maissipelloiltaan alle kolmanneksen viime vuoden sadosta.

"Olen saanut lainan, mutta tässä tilanteessa en selviä veloistani, koska elätettävänä on kymmenen lasta", hän valittaa.

YK-järjestöjen mukaan maailman nälkäisten määrä on ylittänyt miljardin. Noin neljännes heistä elää Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella.

Tuoreen raportin mukaan aliravitsemuksesta kärsii maailmassa noin 200 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta.

Presidentti Álvaro Colomin johtama Guatemalan sosiaalidemokraattinen hallitus on ryhtynyt toimiin aliravitsemuksen ja nälänhädän torjumiseksi.

Kansalaisjärjestöjen ja osuuskuntien kattojärjestöä Congcoopia johtava Alejandro Aguirre pitää tilannetta silti huolestuttavana, koska Guatemalan maatalousministeriön vuoden 2010 budjetti on yli kymmenen miljoonaa euroa tämänvuotista pienempi.

"Taustalla oleviin ongelmiin kuuluu epätasainen tulonjako. Myös veropolitiikka on epäreilua, koska ne, joiden pitäisi maksaa veroja, eivät tee sitä", hän jatkaa.

Apua kotimaasta ja maailmalta


Guatemalan hallitus on turvautunut poikkeusvaltuuksiin voidakseen ostaa ruokaa ulkomailta ilman tarjouskilpailuja.

Maan maatalous- ja elintarvikeministeriö alkoi vuonna 2008 jakaa köyhille perusruoka-aineita ja ravitsevaa vilja-valkuaissekoitusta.

Valtio antaa köyhimmille perheille 25 euron kuukausiavustuksen, jos lapset käyvät koulua ja osallistuvat terveystarkastuksiin.

Muun muassa Meksiko, Chile ja Venezuela ovat lähettäneet ruoka-apua.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO jakaa hätäapua noin 5 000 perheelle.

FAOn ruokaturvaerityisohjelma toimittaa Guatemalan kuivan vyöhykkeen asukkaille siemenviljaa ja opastaa heitä siirtymään peltometsäviljelyyn, jotta maan kyky pidättää vettä paranisi.

Tavoitteena on auttaa 90 000:ta köyhää maaseudun perhettä sopeutumaan ilmastonmuutokseen neljän vuoden aikana.

Guatemalan faktat

Noin 13-miljoonaisesta väestöstä 60 prosenttia kuuluu alkuperäiskansoihin.
Yli puolet väestöstä köyhiä. Alle 1,5 eurolla päivässä elää 24 prosenttia.
Puolet alle viisivuotiaista kroonisesti aliravittuja. Osuus on Latinalaisen Amerikan suurin ja koko maailman 4. suurin.

(Lähteet: YK, Wikipedia) 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia