Meksikon maaseutu naisistuu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Meksikon maaseutu naisistuu

Monet Meksikon osavaltiot ovat käytännössä tyhjentyneet
miehistä, kun nämä ovat muuttaneet kaupunkeihin tai Yhdysvaltoihin.
Maatalous jää yhä enemmän naisten kontolle.

Joskus muutokset huomataan vasta, kun uusi todellisuus on tosiasia. Meksikon maatalouden naisistumisessa kävi niin.

Meksikon monet osavaltiot etelän Oaxacasta ja Guerrerosta luoteiseen Michoacániin ja keskiseen Guanajuatoon ovat käytännössä tyhjentyneet miehistä, kun nämä ovat muuttaneet kaupunkeihin tai Yhdysvaltoihin.

Lisäksi miehet ja kokonaiset perheet ovat siirtyneet maatalousalueilta toisille. Suunta on ollut etelän köyhiltä seuduilta pohjoisen Sinaloaan ja Sonoraan, missä agrobisnes tarvitsee maatyöläisiä.

Arviolta miljoona henkeä muuttaa osaksi vuotta töihin Pohjois-Meksikon viljelmille.

Perinteinen maatalous on jäänyt yhä enemmän naisten kontolle heille ennestään kuuluneiden tehtävien lisäksi, tutkijat sanovat.

Lähes neljännes Meksikon 108 miljoonasta asukkaasta elää vielä alle 2 500 hengen kyläyhteisöissä. Nainen on ainoa elättäjä 70 prosentissa maaseudun perheistä.


Maatalouden palkat surkeat


Yli kolmannes naisten johtamista perheistä ansaitsee korkeintaan Meksikon minimipalkan eli 84 euroa kuukaudessa. Toisen kolmanneksen tulot ovat enintään tuplasti minimipalkka.

Viljelysmaiden omistus on vieläkin 75-prosenttisesti miesten käsissä. Lisäksi naisilla on ongelmia lainansaannissa, ja heitä syrjitään paikallisessa päätöksenteossa.

Meksikon liittyminen Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimukseen Naftaan 1994 ajoi maataloustuotannon ahtaalle, kun tuonti Kanadasta ja Yhdysvalloista vapautui.

"Tilanne on heikentynyt tiettyjen alueiden muututtua syrjäseuduiksi, ja juuri siellä naiset ovat joutuneet perheensä elättäjiksi", Monterreyssa toimivan opiston opettaja José de la Cruz sanoo.

Jotkut naiset ovat sentään onnistuneet maatalousyrittäjinä. Heihin kuuluu Verónica Martínez, 29, joka peri San Gregoriossa sijaitsevan kukkiin keskittyvän taimitarhan vanhemmiltaan.

"Valtion myöntämän 15 400 euron lainan avulla pystyin laajentamaan kasvihuoneitani", kertoo Martínez, joka on myös monipuolistanut kukkavalikoimaa.

Valtaosa maaseudun naisista on kuitenkin alipalkattuja työläisiä tai pienviljelijöitä. Toisen palveluksessa työskennellään yleensä ilman sopimuksia tai sosiaalietuja.


Rahalähetykset supistuvat


Myös maalla tärkeän tulonlähteen ovat muodostaneet Yhdysvaltoihin muuttaneiden rahalähetykset, mutta talouslama kutistaa niitä tänä vuonna virallisen ennusteen mukaan 11 prosenttia.

Rahavirta on jopa paikoin kääntynyt, kun perheet lähettävät apua Yhdysvalloissa työnsä menettäneille jäsenilleen.

Naisten käsiin jääneen maaseudun pelastaminen vaatii yhteiskunnan tukea, Alejandra Olvera sanoo. Hän perusti viiden muun naisen ja yhden miehen kanssa osuuskunnan Querétaron osavaltiossa.

Paikallisista raaka-aineista hilloja ja muita herkkuja tuottava osuuskunta pääsi alkuun valtion myöntämän 11 000 euron lainan turvin.

"Yhteiskunnan on otettava meidät naiset huomioon tarjoamalla rahoitusta, koulutusta, teknistä apua ja mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon", Olvera tähdentää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia