Mattojen vienti romahti Nepalissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Mattojen vienti romahti Nepalissa

Nepalin käsinsolmittujen mattojen tuotanto on
ollut jyrkässä alamäessä koko 2000-luvun. Osasyynä on Intian
halpatuotanto, mutta myös Nepalin hallituksen politiikkaa moititaan.

Nepalin käsinsolmittujen mattojen tuotanto on ollut jyrkässä alamäessä koko 2000-luvun. Osasyynä on Intian halpatuotanto, mutta myös Nepalin hallituksen politiikkaa moititaan.

"Aiemmin veimme paljon mattoja esimerkiksi Saksaan ja Sveitsiin", Katmandussa toimivan Jawalakhel-käsityökeskuksen johtaja Chimi Doree muistelee.

Vuonna 1960 perustettu yritys pestaa Tiibetistä paenneita matonkudonnan ammattilaisia.

Nyt Jawalakhelin, kuten muidenkin aiemmin hyvin pärjänneiden Nepalin mattotehtaiden, vienti on kutistunut roimasti.


Tehtaista jäljellä viidennes


Matot olivat aikanaan Nepalin tärkein valuutan tuoja, jolla tienattiin kolmannes vientituloista.

Huippukaudella 1993-1994 maassa toimi 3 000 mattotehdasta, jotka työllistivät suoraan tai välillisesti 1,2 miljoonaa henkeä.

Vuosituhannen vaiheessa vienti oli kutistunut viidenneksen, mutta sen tuotto ylti yhä 100 miljoonaan euroon nykykurssilla laskettuna.

Kaudella 2008-2009 mattokaupan vientitulot olivat romahtaneet reiluun 50 miljoonaan euroon.

Nyt toiminnassa on enää 600 yritystä, jotka työllistävät kaikkiaan 100 000 henkeä.

Nepalin matonviejien yhdistyksen johtajan Surendra Dhakalin mukaan alalle oli tunkenut liikaa yrittäjiä ja kilpailun tuoksinassa laatu heikkeni.

"Tärkein syy oli kuitenkin paljon halvempia mattoja tarjonneen Intian tulo markkinoille", hän sanoo.


Puolella palkalla Intiassa


Intian Uttar Pradeshin osavaltion Bhadohin alueella liki 500 kylää elää matonvalmistuksella. Suurtuotannon edut ja pienet palkat takaavat tuotteiden kilpailukyvyn, Dhakal kertoo.

"Bhadonissa työntekijät ansaitsevat 24 euroa kuussa, mutta Nepalissa vähintään 45 euroa", hän sanoo.

Myös viime vuosien talouslama on padonnut vientiä. Nepalin käsinsolmittujen mattojen suurimman ostajan, Saksan, tilaukset kutistuivat viime vuonna alle neljännekseen vuoden 2000 tasosta.

Yllättävää kyllä, finanssikriisin kotimaa Yhdysvallat on samaan aikaan ajanut Saksan ohi.

Dhakal selittää ilmiötä sillä, että amerikkalaiset suosivat korkealuokkaisia mattoja, joissa on 80 solmua neliötuumalla, kun saksalaiset tyytyvät 60 solmuun.

"Laatumatoissa Intia ei ole ohittanut Nepalia, mutta sekin on edessä, ellei hallitus tartu toimeen", Dhakal varoittaa.

Hän perää vientiystävällistä politiikkaa, kuten erityistuotantoalueita, joilla mattotehtaat voisivat toimia turvallisesti ja pysyä luvatuissa aikatauluissa.


Politiikan myrskyt


Nepalin hallituksella on ollut viime ajat muita huolia. Vuonna 1996 alkanut maolaisten kapina johti sisällissotaan, joka päättyi 2006 ja vaati 16 000 uhria.

Kun maolaiset vaihtoivat aseet politiikkaan, maa muuttui kuningaskunnasta tasavallaksi, mutta olot ovat edelleen epävakaat.

Mattoteollisuus kärsii muistakin ongelmista, alaa seuraava toimittaja Mani Sharma huomauttaa.

Hänen mukaansa tuotantokustannuksia on viime vuosina nostanut kalliin villan tuonti Uudesta-Seelannista, vaikka lampaita voisi kasvattaa kotona.

Lampaiden tarhausta on yritettykin, "mutta kapinansa aikana maolaiset teurastivat ja söivät ne kaikki", Sharma sanoo.

Nepal


* Sisämaavaltio Himalajan vuoristossa

* Asukkaita 29,3 miljoonaa

* Alle 2 dollarilla päivässä eläviä 77,6 %

* Yli 15-vuotiaista lukutaidottomia 44,5 %

* Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 144/182

(Lähde: YK)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia