Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys vähentynyt, tuloerot huolettavat | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailmanpankki: Äärimmäinen köyhyys vähentynyt, tuloerot huolettavat

Globaalin talouskasvun takkuilusta huolimatta alle 1,9 dollarilla elävien määrä on laskenut alle 800 miljoonaan.

Äärimmäinen köyhyys on viime vuosina yhä vähentynyt globaalin talouden vaikeuksista huolimatta. Maailmanpankin uusien tilastojen mukaan vuonna 2013 vajaat 798 miljoonaa ihmistä eli äärimmäisessä köyhyydessä, eli alle 1,9 dollarilla päivässä. Määrä oli noin 100 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2012.

Köyhyyden vähenemistä on ajanut pääosin hyvä kehitys Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueilla, etenkin Kiinassa, Indonesiassa ja Intiassa. Noin puolet äärimmäisen köyhistä elää nyt Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Raportissa on tutkittu 83:a maata. Niistä 60:ssä köyhimmän 40 prosentin keskimääräiset tulot kasvoivat vuosina 2008–2013 huolimatta talouskriisistä, raportissa kerrotaan. Sen mukaan vastoin yleistä uskomusta tuloerot ovatkin pienentyneet, mikäli tarkastellaan eroja kaikkien maailman ihmisten välillä. Myös maiden sisäinen eriarvoisuus on monin paikoin vähentynyt.

Silti 34 maassa tuloerot kasvoivat ja 23 maassa köyhimmän 40 prosentin tulot jopa pienenivät, raportissa kerrotaan. Maailmanpankin pelkona onkin, että mikäli eriarvoisuuteen ei puututa, äärimmäisestä köyhyydestä ei päästä eroon vuoteen 2030 mennessä, mikä on YK:n asettama takaraja.

Toimivia keinoja eriarvoisuuden vähentämiseksi ovat raportin mukaan lasten ravitsemuksen parantaminen, universaalit terveyspalvelut, koulutus, käteissiirrot köyhille, maaseudun infrastruktuurin parantaminen sekä progressiivinen verotus.

"Osa näistä keinoista voi nopeasti vaikuttaa tuloeroihin, toiset vaikuttavat asteittain. Mikään niistä ei ole ihmelääke, mutta kaikkia tukevat vahvat todisteet ja monet niistä ovat saavutettavissa rahallisesti ja teknisesti", sanoo Maailmanpankin pääjohtaja Jim Yong Kim pankin tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia