Lesboja "parannetaan" raiskauksilla Etelä-Afrikassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lesboja "parannetaan" raiskauksilla Etelä-Afrikassa

Homojen oikeuksia ajava Triangle-järjestö kuulee viikoittain kymmenestä lesbojen raiskaustapauksesta.

Etelä-Afrikassa on surmattu yli 30 lesboa viiden vuoden aikana. Lisäksi lesboihin kohdistuu raiskauksia, joilla miehet sanovat "korjaavansa" heidän seksuaalisen suuntautumisensa.

"Parantava raiskaus" tuli yleiseen tietoisuuteen 2008, kun lesbouttaan salailematon jalkapallotähti Eudy Simelane murhattiin joukkoraiskauksen päätteeksi.

Homojen oikeuksia ajava Triangle-järjestö kertoo kuulevansa kymmenestä lesbojen raiskaustapauksesta joka viikko.

"Yritimme mobilisoida naisia kadulle 2000-luvun ensimmäisten lesbomurhien jälkeen, mutta kaikki olivat liian peloissaan. Lopulta perustimme FreeGender-järjestön taistelemaan homofobiaa vastaan", Funeka Soldaat kertoo.

FreeGender jakaa valistusta, jonka erityiskohteena ovat poliisit. Soldaatin mukaan heiltä ei yleensä heru apua lesboille.

Kyse on viime kädessä sukupuolten eriarvoisuudesta, kun miehet määrittelevät naiset, Soldaat sanoo.

"On aika alkaa kunnioittaa naisten omia päätöksiä."

Järjestöt ovat vuosikausia vaatineet Etelä-Afrikan hallitusta tuomitsemaan homofobian. Se tapahtui hiljan, "mutta liian monen piti kuolla ensin", Soldaat muistuttaa.

Hän vaatii käsittelemään homovastaisia rikoksia samalla tavalla kuin muitakin hmisoikeusloukkauksia. Toistaiseksi tuomio on annettu vain yhdestä lesboon kohdistuneesta raiskauksesta. Muut raiskaus- ja murhajutut venyvät, ja syytetyt ovat vapaalla jalalla, Soldaat sanoo.

Hän ei itse ota riskejä, vaan pysyttelee sisällä iltaseitsemästä lähtien. "En voi mennä edes kauppaan ilman, että joku alkaa nimitellä."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia