Lasten kansainväliselle rokotusohjelmalle miljardituki | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lasten kansainväliselle rokotusohjelmalle miljardituki

Lähes 250 miljoonaa lasta voidaan rokottaa kansainvälisen rokotuskokouksen lupaamilla lähes kolmella miljardilla eurolla.

Lontoossa järjestetyssä kansainvälisessä rokotuskokouksessa useat valtiot sekä muut suurlahjoittajat sitoutuivat maanantaina tukemaan lasten rokotusohjelmaa lähes kolmella miljardilla eurolla, Suomen UNICEF-yhdistys uutisoi.

Rokotusohjelma kattaa rokotteen keuhkokuumetta ja ripulia vastaan lähes 250 miljoonalle lapselle vuoteen 2015 mennessä.

UNICEFin pääjohtaja Anthony Laken mukaan ohjelmasta hyötyvät erityisesti heikoimmassa asemassa olevat lapset. "Kokouksen tulos on todella merkittävä. Se mahdollistaa miljoonien lasten hengen pelastamisen kaikkialla maailmassa", Lake kiitteli.

UNICEF on myös ensimmäistä kertaa julkistanut ostamiensa rokotteiden hinnat. Hintojen julkistamisella UNICEF pyrkii vaikuttamaan lääkeyhtiöihin, jotta ne laskisivat lapsille elintärkeiden rokotteiden hintoja.

"Lääketeollisuuden tekemät sitoumukset alentaa rokotteiden hintoja auttavat meitä varmistamaan, että yhä useammat lapset saavat elintärkeät rokotukset", Hall painotti.

Vuonna 2009 UNICEF toimitti yli 2,5 miljardia rokotetta lähes 100 eri maahan. Silti yksi viidestä lapsesta jää tällä hetkellä rokottamatta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia