Lasten eriarvoisuus kasvaa OECD-maissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lasten eriarvoisuus kasvaa OECD-maissa

UNICEFin raportti The children left behind vertaa lasten hyvinvoinnin epätasa-arvoisuutta 24 OECD-maassa. Vertailu kohdistui  taloudelliseen hyvinvointiin, koulutukseen ja terveyteen. Suomi, Hollanti, Sveitsi ja Tanska ovat lasten hyvinvoinnin kärkimaita, Kreikassa ja Yhdysvalloissa eriarvoisuus on suurinta.

Yksikään tutkimuksen maista ei päässyt kärkikaartiin kaikilla tutkimuksen osa-alueilla. Suomi oli kirkkaasti ykkönen koulutuksen tasa-arvoisuudessa, mutta terveydessä maallamme oli eniten parannettavaa. Tutkimuksen mukaan vertailujen kärkipäähän sijoittuvat ne maat, jotka ovat pystyneet hyvin ehkäisemään lasten putoamisen kauas keskiarvoista. Esimerkiksi Suomi ja Etelä-Korea ovat tutkimuksen kärjessä lukutaidon tasa-arvoisuudessa, ja samalla niiden keskivertotaso koulutuksessa on vertailun korkein.

Tutkimuksen aineisto on vuosilta 2006-2008, minkä jälkeen taloudellinen taantuma on vaikuttanut myös miljooniin OECD-maiden kansalaisiin. Koska työttömyys on ensisijainen köyhyyden aiheuttaja, myös lasten taloudellisen hyvinvoinnin voi viime vuosina olettaa laskeneen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia