Länsirannan juutalaisasutus vahvistuu, palestiinalaiskylät piiritystilassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Länsirannan juutalaisasutus vahvistuu, palestiinalaiskylät piiritystilassa

Israel jatkaa aitamuurin rakentamista ja laittomien siirtokuntien laajentamista miehittämällään Länsirannalla, mikä murentaa entisestään palestiinalaisten toiveita omasta valtiosta.

Elokuun puolivälissä Israel pani matalaksi metsää Cremisanin katolisen luostarin ympäristössä Betlehemin lähellä tehdäkseen tilaa muurille, jolla Länsiranta pirstotaan saarekkeiksi.

Muurin takana luostarin lähellä sijaitsevat juutalaissiirtokunnat, Gilo ja Har Gilo, jatkavat leviämistään läheisille kukkuloille.

Kun aitamuurin tämä osa valmistuu, useat palestiinalaiskylät joutuvat eristyksiin toisistaan ja Betlehemin seudusta. Vastaavaa on menossa muuallakin Länsirannalla.

"Efratin siirtokunta on saartanut meidät. He aloittivat muurin rakentamisen kuukausia sitten, ja siirtokunta kasvaa päivä päivältä", Suha Ziyada, 22, kertoo.

Hän asuu 750 asukkaan Wadi Rahaalin palestiinalaiskylässä muutaman kilometrin päässä Cremisanin luostarista ja Betlehemistä.

Efrat muodostaa osan Gush Etzionin laajemmasta juutalaisasutuksesta. Ziyadan mukaan siellä on nyt noin 9 000 asukasta, joukossa israelilaisten ohella tulokkaita Yhdysvalloista, Kanadasta, Etelä-Afrikasta, Britanniasta ja Venäjältä.

Efratin siirtokunnan internetsivuilla puhutaan "Juudean kukkuloilla kukkivasta puutarhakaupungista".

Ziyadan mukaan Efratin tieltä on kuitenkin hävitetty metsät, joissa palestiinalaisilla oli tapana retkeillä.

Kaunaa ei vähenne se, että Israelin armeija on kieltänyt palestiinalaisia laajentamasta omaa kyläänsä.

"Muutama kuukausi sitten armeija tuhosi kolme taloa kylän laidalla, koska eräs siirtokuntalainen oli valittanut, ettei hän halua katsella ikkunastaan arabien koteja", Ziyada kertoo.

Hänen mukaansa siirtokunnat vaikeuttavat palestiinalaisten elämää muutenkin monin tavoin. Heinäkuussa kylästä katkaistiin vesi kolmeksi viikoksi.

Viime vuonna Israelin armeija sulki yhtä lukuun ottamatta kaikki Wadi Rahaalin kylään vievät tiet ja asensi ainoalle väylälle metalliportin, joka lukitaan iltaisin.

Sotilaat sulkevat portin milloin mielivät, joten palestiinalaisia jää mottiin sekä sisä- että ulkopuolelle.

Aseistetut siirtokuntalaiset käyvät Wadi Rahaalissa pelottelemassa asukkaita, helikopterit pörräävät sen yläpuolella ja tarkastusasemia on joka nurkalla, Ziyada kertoo.

Hänen omat kauhukokemuksensa huipentuivat elokuun alussa, kun hän oli vähällä jäädä synnytystuskissaan lukkojen taakse kotikyläänsä, jossa ei ole terveyspalveluja.

Kylän portti oli suljettu, ja Ziyadan äiti joutui riitelemään israelilaissotilaan kanssa sen avaamisesta. Prosessi vei tunteja, mutta lopulta synnyttäjä saatiin kiidätettyä Betlehemiin sairaalaan.

Ziyada kärsi epätietoisuuden tuomasta ahdistuksesta enemmän kuin poltoista. "On kauhea tunne, kun ei pysty hallitsemaan omaa elämäänsä. Kaikki raskaana olevat naiset täällä pelkäävät joutuvansa vastaavaan tilanteeseen."

Helpotusta ei ole näköpiirissä, sillä Israelin sisäministeriön tuoreen tilaston mukaan siirtokuntien asutus kasvaa tuplavauhtia maan vakioväestöön verrattuna.

Länsirannan laiton juutalaisväestö on paisunut viime vuodesta 5,5 prosenttia. Sitä on nyt tilastoitu 275 156 henkeä.

Tohtori Mustafa Barghoutin mukaan Israelin laajeneva asutus Länsirannalla estää toimivan palestiinalaisvaltion perustamisen. Hän johtaa Palestiinalainen kansallisaloite -puoluetta (PNI), joka pysyttelee syrjässä Hamas- ja Fatah-järjestöjen kiistoista.

"Kehitys tukee PNI:n usein toistamaa väitettä, että Israelilla ei ole aikomustakaan lopettaa miehitystä tai noudattaa kansainvälistä lakia. Israelin hallitus jatkaa palestiinalaisten maiden laitonta haltuunottoa", hän sanoo.

Kylän tilanne varjostaa Ziyadan onnea tyttövauvansa syntymästä. "Mietin koko ajan, mitä teen, jos vauva sairastuu yöllä portin ollessa kiinni, enkä pääse viemään häntä klinikalle."

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia