Lähi-idässä toivoa pienistä edistysaskelista

Jerusalem, 03.01.05 (IPS) - Presidentti Jasser Arafatin kuolema antoi palestiinalaisille hiukan lisää liikkumavaraa. Vanhat tavat - samoin kuin Israelin miehitysvalta - istuvat kuitenkin yhä tiukassa Lähi-idässä, eikä nopeaa läpimurtoa ole näköpiirissä.

Alkaneen vuoden keskeisiä tapahtumia Lähi-idässä ovat palestiinalaisten uuden johdon vaalit. Arafatin vahvin seuraajaehdokas on tammikuun 9. päivän vaaleissa Mahmoud Abbas. Myöhemmin tänä vuonna valitaan lakiasäätävä neuvosto ja Fatah-liikkeen johto, joten vuoden ensipuoli kuluu näissä merkeissä.

Jälkipuoliskolla huomio kääntynee Israelin aikeisiin purkaa siirtokuntansa Gazan kaistaleelta ja pienistä osista Länsirantaa.

Sekä palestiinalaisten että Israelin sisäiset poliittiset paineet ovat sen verran kovat, että keskinäisen selkkauksen ratkaisemisessa tuskin edetään mainittuja tapahtumia pitemmälle. Ellei niistä kehity sellaista positiivista dynamiikkaa, joka panee uutta vauhtia rauhan rattaisiin.

Toinen yllätystekijä voisi olla aiempaa aktiivisempi kansainvälinen panos - tai sen ja uuden dynamiikan yhdistelmä.

Vaikka Lähi-idän konflikti usein pelkistyy Israelin ja palestiinalaisten välille, siihen kytkeytyy todellisuudessa muutakin. Esimerkiksi Syyriaan kohdistuu kasvavaa diplomaattista painetta samaan aikaan, kun sen talous heikkenee nopeasti.

Rauhanneuvottelut Israelin kanssa voisivat sopia Syyrian presidentille Bashar Assadille hyvin. Israelin pääministeri Ariel Sharon ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ovat kuitenkin tehneet selväksi, että Syyrian vuoro tulee vasta palestiinalaisten jälkeen. Libanon puolestaan on täysin riippuvainen Syyrian linjasta.

Egypti kasvattaa rooliaan Lähi-idässä. Presidentti Hosni Mubarakin hallitus on alkanut kohentaa Israelin-suhteita, jotka kiristyivät vuonna 2000 palestiinalaisten toisen kansannousun eli intifadan myötä.

Muutos saattaa liittyä Arafatin poistumiseen näyttämöltä, sillä Mubarakin sanotaan päättäneen jo 1990-luvun puolivälissä, että hän ei voi asioida tämän kanssa.

Osuutta saattaa olla myös Bushin uudelleenvalinnalla. Egypti näyttää sitoutuneen entistä tiukemmin amerikkalais-israelilaisen leirin liittolaiseksi Bushin toisella kaudella. Taustalla voi piillä Mubarakin yllättävä aie pyrkiä viidennelle presidenttikaudelle 2005.

Hän tarvitsee kaiken mahdollisen tuen - myös kansainvälisesti - eikä amerikkalaisten korostama demokratia kuuluu hänen vahvimpiin valtteihinsa.

Mubarak kenties järkeilee, että tärkeä rooli Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluissa voisi tehdä hänestä "korvaamattoman".

Lähi-idän valtioista Jordania on riippuvaisin muista. Sitä voisi tyydyttää Israelin ja palestiinalaisten välien pysyminen ennallaan 2005, varsinkin jos niiden keskinäinen väkivalta vähenisi. Levottomuudet Länsirannalla hermostuttavat aina Jordanjoen itärannalla sijaitsevaa Jordaniaa.

Jordanian nuori kuningas Abdullah ei ole vielä valmis toiseen äärimmäisyyteen: rauhansopimukseen, joka tekisi Jordaniassa enemmistönä olevista palestiinalaispakolaisista sen pysyviä asukkaita.

Abdullahilla on lisäksi itärajankin takana arvaamaton naapuri, Irak. Tilanteen koheneminen siellä merkitsisi kaupan kasvua, mutta väkivallan kiihtyminen aiheuttaa turvallisuusuhkia Jordaniallekin. Ääri-islamistit, kuten al-Qaeda, pitävät Jordaniaa lännen suojavallina.

Irakiin kaavaillaan tammikuun lopun parlamenttivaalien ohella presidentinvaaleja loppuvuodesta, mutta väkivalta voi tietenkin vielä muuttaa asetelmia.

Vaalien ei uskota merkitsevän loppua levottomuuksille tai lähtölupaa ulkomaisille joukoille.

On kuitenkin luultavaa, että Yhdysvalloissa voimistuu keskustelu siitä, miten pitkään joukot pidetään Irakissa, jonka tilanne ei näytä kohenevan lainkaan. Bushin uudelleenvalinta ei välttämättä estä Yhdysvaltoja muuttamasta kurssiaan.

Irakin huonojen uutisten rinnalle Bush toivoisi varmasti hyviä uutisia Lähi-idästä. Vielä paremmin ne sopisivat Britannian pääministerille Tony Blairille, jolla on vaalivuosi edessään.

Blairin haave suuresta Lähi-idän rauhankonferenssista, Lontoossa alkuvuodesta meni kiville, koska Sharon ei suostunut tähän leikkiin.

Yletön optimismi Lähi-idän suhteen saattaa muutenkin osoittautua aiheettomaksi. Hamasin johtamat kovan linjan palestiinalaisryhmät eivät ole kiinnostuneita tulitauosta.

Hamasin äskeisissä kunnallisvaaleissa keräämä laaja kannatus voi vaikuttaa myös presidentinvaaleihin ja kutistaa Abbasin ennakoitua voittoa - tai sitten ei.

Ollessaan lyhyen aikaa palestiinalaisten pääministerinä 2003 Abbas ei saanut kovan linjan ryhmiä kuriin, ja hänestä jäi heikko vaikutelma. Asiaan vaikutti osaltaan Arafatin tuen puuttuminen. Jos Abbasin vaalivoitto jää nyt niukaksi, se syö taas hänen valtaansa.

Hän on kuitenkin ajanut vaalikampanjassaan aiempaa radikaalimpaa linjaa ja vakuuttanut - Israelin harmiksi - jatkavansa Arafatin jalanjäljissä.

Israelinkaan sovinnollisuudessa ei ole ollut kehumista. Vaikka se lupaa vetäytyä palestiinalaiskaupunkien ympäristöstä ennen vaaleja, miehityksen päättyminen on yhä kaukana. Laittomien siirtokuntien ja aitamuurin rakentaminen jatkuvat, samoin sotilastoimet palestiinalaisalueilla.

(Inter Press Service)