Kuolemankauppiaat hallitusten apureina | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuolemankauppiaat hallitusten apureina

Kun valtiolla on tarve toimittaa aseita vientikiellossa olevalle taholle, se käyttää alihankkijoita. Oikeat juriorlovit ovat kuoleman freelancereita, jotka elävät mukavasti ja vauraasti vapaalla jalalla.

Kuten Viikkolehdessä viime viikolla kerrottiin, perustuu elokuva Lord of War suurimmaksi osaksi todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Mutta ketkä ovat sotarikossyytteeseen joutuneelle Charles Taylorille aseita toimittaneen ukrainalaissyntyisen Leonid Mininin lisäksi maailman johtavat yksityiset asekauppiaat? Ja miten he ovat kiertäneet YK:n vientikieltoa silloin, kun jokin hallitus haluaa tukea sisällissodissa jotain osapuolta huomiota herättämättä ja toisella lähettäjänimellä?

Alallaan maailman ykkönen lienee noin 75-vuotias Sarkis Soghanalian, syntyisin Syyriasta, kasvanut Libanonissa.

Soghanalian on toimittanut aseita CIA:n puolesta Afrikkaan ja Keski-Amerikkaan, mutta hänen tärkein asiakkaansa oli Irak Saddam Husseinin hallinnon aikana silloin, kun Irak vielä oli Yhdysvaltain liittolainen. Yhdysvallat on pari kertaa vanginnutkin hänet, mutta vapauttanut ennenaikaisesti, kun luotettavaa freelanceria on taas tarvittu.

Sarkis Soghanalian, ”kylmän sodan pisin käsivarsi”, on kertonut liiketoimistaan poikkeuksellisen avoimesti. Kun hän käyttää sanaa ”me”, se tarkoittaa häntä itseään ja Yhdysvaltain hallitusta.

Itä-Euroopasta riitti myytävää

Soghanalian aloitti uransa 1970-luvun alussa kuljettamalla aseita Libanoniin. Niistä suurimman osan hän hankki Itä-Euroopan maista. Neuvostoliitto ei halunnut sekaantua asiaan, vaan kehotti kääntymään Bulgarian puoleen, Sarkis Soghanalian kertoi Frontline-dokumenttisarjan haastattelussa. Saatavilla oli aseita joka lähtöön ja Itä-Euroopan hallitukset myivät niitä halukkaasti, koska aseet maksettiin libanonilaisista pankeista ulkomaanvaluuttana.

Ennen Saddam Husseinia Soghanalian aseisti myös Nicaraguan ja Argentiinan sotilasjunttia. ”Meiltä” löytyi hänen mukaansa apua kaikille länsimielisille valtioille. Ja amerikkalaisten tietäen hän toimitti aseita Argentiinaan myös Falklandin sodan aikana, jossa Yhdysvallat virallisesti tuki sodan toista osapuolta Britanniaa.

Irakiin Soghanalian toimitti aseita Yhdysvaltain toiveiden mukaan vielä siinä vaiheessa, kun maa oli Iranin sodan vuoksi vientikiellossa. Yhdysvaltain kasvojen säästämiseksi mitään operaatioita ei tehty sieltä, vaan Euroopasta käsin. Yhteistä vihollista, Irania, vastaan taisteltiin siihen asti, kun Saddam teki virheen ja Irak miehitti Kuwaitin 1991.

Sarkis Soghanalianin mukaan asebisneksessä on vain kaksi tapaa toimia. Joko hallitukset tekevät avoimesti kauppaa toistensa kanssa tai sitten pimeästi hänen itsensä kaltaisten välittäjien kautta. Välimiestä käytetään silloin, kun jokin hallitus ei halua käydä läpi byrokraattista paperityötä eli käytännössä silloin, kun valtio ei halua omien sormenjälkiensä näkyvän asekaupassa.

Perun Kalashnikovit vasemmistosisseille

Mutta mestarillekin käy joskus hullusti. Kun Soghanalian myi Perun hallitukselle 50 000 Kalashnikov-rynnäkkökivääriä, niistä 10 000 jatkoi hänen tietämättään matkaa edelleen Kolumbian vasemmistosisseille. Elokuussa 2000 Perun presidentti Alberto Fujimori ja tiedustelupalvelun päällikkö Vladimiro Montesinos syyttivät tapahtuneesta armeijan entisistä upseereista koostunutta ryhmää. Soghanalianin paljastusten jälkeen ilmeni kuitenkin, että aseet oli myynyt Montesinos itse. Skandaali johti myös Fujimorin eroon.

Laittomassa asekaupassa liikkuvista rahoista hyvän kuvan antaa juuri Perun tapaus. Peru osti rynnäkkökiväärit 55 dollarin kappalehintaan. Kolumbialaiset kapinalliset maksoivat niistä 600 dollaria kappaleelta.

Etsitty rikollinen eli avoimesti USA:ssa

Iran-contra -skandaali yhdistää Sarkis Soghanaliania ja toista asekaupan supernimeä, ranskalaissyntyistä Jean Bernard Lasnaudia.

Soghanalianin mukaan amerikkalaiset viranomaiset pyysivät häntä Iranin - Irakin sodan aikana järjestämään aseita myös Teheranille. Tarkoituksena oli kanavoida myyntituotot sandinisteja vastaan taisteleville contra-sisseille. Soghanalian kuitenkin kieltäytyi, koska ei omien sanojensa mukaan ratsasta kahdella hevosella.

64-vuotias Lasnaud sen sijaan ei ollut turhan tarkka asiakkaistaan. Mikään muu kuin contra-yhteys ei selitä sitä, että Jean Bernard Lasnaud asui ja kävi vuosikausia kauppaa Floridasta käsin, vaikka hän oli koko ajan Interpolin etsityimpien rikollisten listalla. Yhdysvallat ei halunnut pidättää häntä. Vasta Sveitsin viranomaiset pidättivät Lasnaudin toukokuussa 2002 Argentiinan hallituksen pyynnöstä, sillä hän kävi laitonta asekauppaa maan hallituksen kanssa 1990-luvulla.

Jean Bernard Lasnaud (alias Bernard Lasnosky alias Jean-Francois Bernard alias Francois Laroche) myi vielä 2000-luvun alussa tankkeja, kranaatinheittimiä ja scud-ohjuksia. Hänen nettisivuillaan oli kuvasto, josta saattoi tilata hävittäjälentokoneen tai 400-paikkaisen kenttäsairaalan.

Frontline-ohjelmalle hän vakuutti kaikkien toimiensa laillisuutta. Miksi muuten harjoittaisin kauppaa internet-sivujen kautta? hän kysyi.

Argentiinasta aseita sisällissotaan Kroatiaan

Lasnaudin pääsyyte koskee sitä, että hän myi Argentiinan hallituksen laskuun 6 500 tonnia aseita Kroatiaan ja Ecuadoriin 1992 - 1995, jolloin kumpikin maa oli YK:n asettamassa vientikiellossa. Siksi presidentti Carlos Menem antoikin virallisesti luvan viedä aseita Uruguayhin ja Panamaan. Epävirallisen kaupan arvo oli 100 miljoonaa dollaria.

Jean Bernard Lasnaudin yhteysmiehenä Argentiinassa toimi kapteeni Horacio Estrada, jota syytettiin myöhemmin kidutuksista ja murhista maan ”likaisessa sodassa.” Elokuussa 1998 Argentiinan oikeusviranomaiset kuulustelivat Estradaa Kroatian ja Ecuadorin asekaupoista. Hän kertoi tunteneensa Lasnaudin, mutta kiisti tehneensä bisnestä hänen kanssaan.

Neljä päivää myöhemmin Horacio Estrada löytyi ammuttuna kotoaan. Poliisin mukaan kyseessä oli itsemurha. Hänen tietokoneestaan löytyi 92 sähköpostiviestiä Lasnaudilta. Viimeinen koski 1 500 kiväärin laivaamista Sierra Leoneen, joka myös oli YK:n asesaarrossa.

Jean-Pierre Lasnaud on paras esimerkki siitä kaksinaamaisuudesta, millä Yhdysvallat suhtautuu laittomaan asekauppaan. Vähän syyskuun 2001 jälkeen oikeusministeri John Ascroft ylisti pyrkimyksiä rajoittaa aseiden salakuljetusta ja vaati asiassa lisää yhteistyötä eri maiden viranomaisten välille. Siitä huolimatta Yhdysvaltain oikeusviranomaiset antoivat Lasnaudin asua ja toimia avoimesti maassaan. Contra-yhteistyön lisäksi tämä saattoi johtua siitä, että Yhdysvallat oli aiemmin kaikessa hiljaisuudessa ja Lasnaudin välityksellä aseistanut myös Jugoslaviasta eronnutta Kroatiaa.

Aseita Afganistanin sodan kaikille osapuolille

Kahden veteraanin ohella kansainvälisessä asekaupassa näyttävän uran on tehnyt myös Neuvostoliitossa syntynyt ja koulutettu vasta 39-vuotias Viktor Bout, jonka uskotaan asuvan nykyisin Venäjällä.

1990-luvun puolivälissä liiketoimintansa aloittanut Bout on esimerkki kauppiaasta, joka voi kriiseissä aseistaa kaikkia mahdollisia osapuolia.

Vuonna 1995 Viktor Boutin yhtiön omistama lentokone pakotettiin maahan Afganistanissa talebanien hallitsemassa maakunnassa. Se oli toimittamassa aseita ja ammuksia silloin vielä talebaneja vastaan taistelevalle hallitukselle Kabuliin. Viktor Bout neuvotteli talebanien kanssa koneen ja sen miehistön vapaaksi ja ryhtyi nyt toimittamaan aseita heille.

Boutin välityksellä YK:n asekieltoa on rikottu myös ainakin Sudanissa ja Angolassa. Hänellä oli yhteyksiä myös Liberian ja Sierra Leonen aseisiin. Viktor Bout on Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mustalla listalla, jonka tarkoitus on estää liiketoimet hänen kanssaan. Tämä ei estänyt Yhdysvaltain armeijaa tekemästä alle kaksi vuotta sitten sopimusta Boutin monisäikeiseen verkostoon kuuluvan yhtiön kanssa.

Yhdysvallat ryhtyi käyttämään Air Bas -yhtiön lentokoneita Irakissa. Yhtiötä johtaa Viktorin veli Sergei Bout.

Jo tätä ennen Boutin on sanottu vaihtaneen vielä kerran puolta Afganistanissa ja tehneen yhteistyötä talebaneja vastaan taistelleiden Pohjoisen liiton joukkojen kanssa osana Yhdysvaltain johtamaa sotaa syyskuun 2001 jälkeen.

Tosi kovaa teetä Kroatiaan ja Bosniaan

60-vuotias Monzar Al Kassar on pitkän linjan rikollinen, joka aloitti autovarkauksilla synnyinmaassaan Syyriassa, eteni 1970-luvulla huumeiden salakuljettajaksi ja 1990-luvun alussa isoksi tekijäksi aseiden salakaupassa.

Sveitsin oikeusviranomaisten tutkimuksen mukaan Al Kassar ja hänen vaimonsa avasivat kesäkuussa 1990 sveitsiläisessä pankissa tilin, jota käytettiin puolalaisten aseiden salakuljetukseen Kroatiaan ja Bosniaan. Kummassakin käytiin verinen sota maiden erotessa entisestä Jugoslaviasta, jonka YK asetti aseidenvientikieltoon syyskuussa 1991.

Monimutkaisessa järjestelyssä liikuteltiin noin 2,5 miljoonaa dollaria, joilla virallisten asiakirjojen mukaan oli tarkoitus laivata sokeria, maitojauhetta ja teetä Kroatiaan.

Maaliskuussa 1992 Hondurasiin rekisteröity laiva lähti Marokosta lastinaan 27 konttia puolalaisia aseita vastaanottajana Jemenin puolustusministeriö. Jemenin sijaan laiva päätyi kuitenkin Kroatiaan, missä sen lasti purettiin. Espanjan viranomaiset pidättivät Monzar Al Kassarin vuonna 1992. Häneltä löytyneiden papereiden mukaan ”tee” tarkoitti Tokarev-pistoolia ja ”teepussit” luoteja.

Al Kassaria syytettiin mm. merirosvouksesta, koska hänellä oli yhteyksiä Achille Lauro -laivan kaapanneisiin palestiinalaisterroristeihin. Yksi jutun todistajista kuoli pudottuaan kerrostalon viidennen kerroksen ikkunasta umpikännissä ja toisen todistajan lapsi kidnapattiin. Monzar Al Kassar vapautui kaikista syytteistä.

Viimeisimpien tietojen mukaan Al Kassar asuu mukavasti loistoasunnossaan Espanjan Marbellassa. Sveitsin viranomaiset jäädyttivät hänen rahojaan useiden miljoonien dollarien arvosta. Monzar Al Kasser on vaatinut niitä takaisin sillä perusteella, ettei hän voi vaikuttaa asiaan, jos Jemenin viranomaiset tekevät asekauppoja Bosnian ja Kroatian kanssa.

Lisää kirjoittajalta: http://hirvasnoro.blogspot.com

Julkaisija: Kansan Uutiset

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia