Kuntien itsehallinnolle takapakkia Nicaraguassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kuntien itsehallinnolle takapakkia Nicaraguassa

Presidentti Ortegan johtamat sandinistit saivat rökälevoiton viime vuonna järjestetyissä Nicaraguan kuntavaaleissa. Vaalien suurin häviäjä oli kuntien itsehallinto, kirjoittaa Jukka Pakkala.

Artikkeli on ilmestynyt aikaisemmin Rönsy-lehden numerossa 4/2012.

Nicaraguan tunnetuimman vaalitarkkailijajärjestön Etica y Transparencian toiminnanjohtajan Roberto Courtneyn mukaan kymmenissä kunnissa esiintyi vaalivilppiä viime marraskuussa järjestetyissä kuntavaaleissa. Ääntenlaskijat muuttivat vaalien tulosta törkeästi sandinistien eduksi ainakin seitsemässä kunnassa. "Nicaraguan vaalijärjestelmän uskottavuus on niin heikko, että tästä huonommaksi se ei voi enää mennä", Roberto Courtney toteaa. Virallisten lukujen mukaan sandinistit saivat yli 75 prosenttia äänistä.

Valtion rahalla ostetaan ääniä

Pienessä San Lucasin kunnassa asuva mehiläishoitaja Andres Palma on aina äänestänyt sandinisteja. Nyt hän on ymmällään. Puoluepamput selittivät hänelle ennen vaaleja, että kunnanhallinnolla ei ole merkitystä. Kaikista kehitysohjelmista päättää presidentti Ortega. "Miksi ihmiset äänestäisivät kunnanjohtajaa ja valtuutettuja, jos sillä ei ole mitään väliä", Andres Palma puntaroi. Hän kävi silti äänestämässä periaatteen vuoksi. Kukaan muu Palman perheestä ei vaivautunut vaaliuurnille.

Valtio jakoi pari kuukautta sitten San Lucasin asukkaille sikoja, kanoja ja kattopeltejä. Palman naapurin Ignacio Perez mukaan apua jaetaan poliittisin perustein, jotta ihmiset tajuavat, minkä puolueen lippu kannattaa laittaa lepattelemaan kotimökin katolle.

San Lucasin naapurissa Somotossa sandinistien kaupunginjohtajaehdokkaan nimi kerrottiin kuntalaisille vasta päivää ennen vaaleja. "On tylsää, kun paikkakuntalaisten ääntä ei lainkaan kuunnella", valittaa Antonio Rivera. Hänen kuusihenkisestä perheestään kukaan ei käynyt äänestämässä. Sandinistit saivat kuitenkin Somotossa yli 80% äänistä. Mikään muu puolue ei tehnyt näkyvää vaalityötä.

Oppositiolla on linja hukassa

"Ihmiset ovat alistuneet siihen, että Nicaraguan politiikassa ei ole vaihtoehtoja", sanoo lastenhuollon kansalaisjärjestön INPRHU:n johtaja Adilia Amaya. Muut puolueet ovat hiljaa ikään kuin niillä ei ole mitään tarjottavaa.

INPRHU on yli kahdenkymmenen vuoden ajan tehnyt katulapsityötä yhdessä Managuan kaupungin kanssa. Enää tämä ei onnistu. "Sosiaalisen kehityksen hankkeista päättää nyt Ortegan sisäpiiri, jonka paikallisedustajia ovat kunkin kaupunginosan puoluetoimitsijat", Adilia Amaya toteaa. Kaupungin omien sosiaalityöntekijöiden täytyy saada puoluetoimitsijoilta lupa voidakseen tehdä työtään.

"Keskushallinto on niin vallanhaluinen, että se ei siedä kilpailua", arvostelee Adilia Amaya. Nicaraguan sosiaalialan kansalaisjärjestöjen toimintakenttä on tuntuvasti kaventunut kuntien itsehallinnon romahtamisen myötä.

Osuuskuntahankkeet tukevat demokratiaa

Nicaraguassa vallanpitäjien keinot keskittää päätöksentekoa ja purkaa kansanvaltaa eivät ylety kaikkialle. Suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuus on tehnyt jo kolmekymmentä vuotta pitkäjänteistä työtä parantaakseen nicaragualaisten osuuskuntien tuotantokykyä ja edistääkseen sukupuolten välistä tasa-arvoa tuottajaperheissä ja osuuskunnissa. Solidaarisuuden kehityshankkeisiin osallistuvissa osuuskunnissa pidetään kiinni moniarvoisuudesta.

"Osuuskunnissa köyhät ihmiset liittyvät yhteen. Heillä on mahdollisuus tehdä työtä yhdessä ja saavuttaa suuria asioita, jos heillä on yhteiset tavoitteet. Yksin he jäisivät armotta maailmanmarkkinoiden suurten toimijoiden jalkoihin. Osuuskuntien kautta pientuottajat ovat oppineet toimimaan markkinoilla", kertoo Solidaarisuuden kumppanin Tierra Nueva –osuuskuntayhtymän kehityspäällikkö Agueda Ordeñana.

Solidaarisuus on tukenut aikaisemmin Tierra Nueva -osuuskuntayhtymän Reilun kaupan kahvintuottajia. Nyt tuetaan hunajan tuotantoa. Mehiläishoito soveltuu monille kuivillekin alueille eikä vaadi maanomistusta.

Osuuskuntalaiset suunnittelevat uusia kehitysaloitteita. Heistä on tullut oman yhteisönsä kehityksen vetureita.

"Poliitikot ovat jo kateellisia osuuskuntalaisille. Osuustoiminta menee perinteistä poliittista vaikuttamista syvemmälle siksi, että osuuskuntalaiset rakentavat taloudellista tasa-arvoa käytännön arjessa", Ordeñana jatkaa.

Kirjoittaja on Solidaarisuuden maakoordinaattori Nicaraguassa.

Nicaraguan kuntavaalifaktoja:

  • Nicaraguassa on 153 kuntaa
  • Sandinistit voittivat 134 kunnassa
  • Virallinen äänestysprosentti oli 47 prosenttia
  • Tarkkailijat arvelevat, että todellinen äänestysprosentti oli alle 40 prosenttia
  • Vaalien jälkeisissä yhteenotoissa kuoli kolme ihmistä

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia

Aiheeseen liittyvää