Kroonisen köyhyyden poistamisen odotetaan hidastuvan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kroonisen köyhyyden poistamisen odotetaan hidastuvan

Ajatushautomo arvioi miljardin ihmisen elävän äärimmäisessä köyhyydessä vielä vuonna 2030.

Viime vuosikymmenten nopeatahtinen menestys kroonisen köyhyyden poistamiseksi on hidastumassa, ellei kansainvälinen yhteisö kehitä uusia keinoja, varoittaa kehitysalan ajatushautomo Overseas Development Institute (ODI).

Järjestön mukaan nykymenetelmin vielä vuonna 2030 miljardi ihmistä tulee elämään äärimmäisessä köyhyydessä, eli alle 1,25 dollarilla päivässä.

Ilmiö on yleinen erityisesti Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa, ja esimerkiksi viime vuosikymmenellä Keniassa jopa 60 prosenttia köyhyydestä nousseista ajatui siihen myöhemmin takaisin, raportissa kerrotaan. Köyhyyteen ihmisiä ajoivat etenkin ketjuttuvat kriisit, kuten kuivuus, sairaudet ja konfliktit.

Raportin mukaan kroonisen, eli yli vuoden kestäneen, äärimmäisen köyhyyden poistaminen vaatii nykyistä huomattavasti enemmän sijoituksia koulutukseen, työllisyyteen ja itsetyöllistämiseen. Köyhyyteen takaisin estämiseksi pitäisi lisäksi kehittää katastrofihallintaa, julkista terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa.

ODI suositteleekin juuri kroonisen köyhyyden siirtämistä kehityspolitiikan keskiöön ja esittää muun muassa turvaverkkojen kehittämistä, köyhimpiä hyödyntävän talouskasvun lisäämiseksi ja köyhyydestä poispääsyn edistämiseksi. Ilmastonmuutoksen vaikutusten uhatessa köyhiä maita toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä välittömästi, ajatushautomo korostaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia