"Köyhillä mailla on oikeus ruokkia itsensä" | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

"Köyhillä mailla on oikeus ruokkia itsensä"

EU-puheenjohtaja Ranskan tilaama
raportti arvostelee EU:n ja Afrikan,
Karibian sekä Tyynenmeren alueen (AKT) maiden käymiä kauppakumppanuusneuvotteluja. Raportin mukaan
komission neuvotteluvaltuuksia on muutettava.

EU-puheenjohtaja Ranskan tilaama raportti arvostelee EU:n ja Afrikan, Karibian sekä Tyynenmeren alueen (AKT) maiden käymiä kauppakumppanuusneuvotteluja. Raportin mukaan komission neuvotteluvaltuuksia on muutettava.

Ranskan hallitus tilasi raportin huhtikuussa parlamentin jäseneltä Christiane Taubiralta valmistautuessaan heinäkuun alussa alkaneeseen puheenjohtajuuskauteen. Raportti esiteltiin Ranskan presidentille kesäkuun puolivälissä, mutta sitä ei ole vielä julkistettu.

Raportissa suositellaan, että kumppanuusneuvottelujen perusteet olisi harkittava uudelleen niin, että sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle annetaan enemmän painoarvoa.

Komissio on yrittänyt saada Afrikan maita poistamaan suurimman osan Euroopasta tuotavien tuotteiden tullimaksuista.

Monet AKT-maat saavat jopa 40 prosenttia tuloistaan tullimaksuista. Raportin mukaan taloudelliset kumppanuussopimukset voisivat tehdä monista Afrikan instituutioista "voimattomia".

 

Onko EU luopunut kehityksestä?

Komissio on esittänyt kumppanuussopimusten avaavan Afrikan maille tilaisuuksia viedä tuotteitaan Eurooppaan, mutta raportin mukaan EU:n tiukat elintarvikemääräykset ovat tullimaksuja tehokkaampi kaupan este.

Christiane Taubira epäilee
myös, että kumppanuussopimukset muuttaisivat syvällisesti Euroopan maiden ja niiden entisten siirtomaiden välistä poliittista suhdetta.

Taloudelliset kumppanuussopimukset korvaavat Cotonoun sopimuksen, jonka EU ja AKT-maat allekirjoittivat vuonna 2000. Sen henki oli, että unioni auttaa maat pois köyhyyden alhosta. Taubira vaatii EU:ta myöntämään nyt, onko se päättänyt "luopua kehityksestä kuin se olisi vaarallinen kangastus ja yllyttää AKT-maat heittäytymään vapaakaupan suureen basaariin".

 

Ranska toppuuttelee muuta unionia

Vaikka komissio on esittänyt, että 80 prosenttia AKT-maiden eurooppalaisille tuotteille asettamista tullimaksuista pitäisi poistaa, Ranskan viranomaiset ovat suositelleet maltillisempaa linjaa.

Komission edustaja Peter Power sanoo, että raporttia ei ole vielä esitelty komissiolle.

"Ei olisi asiallista kommentoida Ranskan hallituksen tilaamaa raporttiluonnosta, jota ei ole esitelty meille virallisesti. Teemme läheistä yhteistyötä EU:n puheenjohtajuutta hoitavan Ranskan kanssa kumppanuussopimuksista, ja keskustelemme kaikista suosituksista, joita he meille tekevät", Power sanoo.


Kehitysapua ei saa ehdollistaa sopimuksille

80:sta kumppanuussopimuksista neuvottelevasta AKT-maasta 35 solmi sopimuksen vuoden 2007 joulukuun määräaikaan mennessä. Suurin osa sopimuksista on kuitenkin väliaikaisia, koska ne koskevat tavaroiden kauppaa eivätkä keskustelun alla olevia "uusia aiheita". Lopputulos oli, että neuvotteluja päätettiin jatkaa tänä vuonna ja EU:n virkamiesten mukaan ne jatkunevat myös ensi vuonna.

Raportti suosittelee, että investointeja, kilpailupolitiikkaa ja julkisia hankintoja koskevat "uudet aiheet" poistetaan asialistalta. Monet AKT-maat vastustavat niiden pitämistä mukana, mutta EU pitää niistä kiinni tiukasti.

Raportissa vaaditaan myös, että EU tunnustaa köyhien maiden oikeuden ruokkia itseään jättämällä maataloustuotteet kaupan vapauttamisen ulkopuolelle. Tämä on ollut neuvotteluissa hyvin kiistanalainen asia.

Taubiran mukaan EU ei myöskään saisi tehdä kumppanuussopimusten solmimisesta kehitysavun myöntämisen ehtoa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia