Köyhänä syntynyt egyptiläinen myös kuolee köyhänä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Köyhänä syntynyt egyptiläinen myös kuolee köyhänä

Sukulaisten suosinta on olennainen osa Egyptin
valtavaksi paisuneen julkisen sektorin työhönottoa, paljastaa
Transparency Internationalin tuore selvitys. Niinpä köyhänä syntynyt egyptiläinen pysyykin köyhänä, ellei hänelle ole siunaantunut
vaikutusvaltaisia suhteita.

Köyhänä syntynyt egyptiläinen on mitä todennäköisimmin köyhä myös kuollessaan, ellei hänelle ole siunaantunut vaikutusvaltaisia suhteita.

Sukulaisten suosinta on olennainen osa Egyptin valtavaksi paisuneen julkisen sektorin työhönottoa, paljastaa Transparency Internationalin tuore selvitys.

Järjestön mukaan esimerkiksi Egyptin hallitsevan puolueen kansanedustajille on varattu omat sukulaiskiintiöt julkishallinnon ja valtionyhtiöiden työpaikoista. Lisäksi virkamiehet pestaavat sukulaisiaan ja ystäviään tilapäisiin työsuhteisiin, joita ei valvota.

Egyptin 25-miljoonaisesta työvoimasta yli kolmannes toimii julkisella sektorilla. Valtaosa sijoittuu julkishallintoon ja reilu miljoona valtionyhtöihin.

Huono palkka, lyhyt päivä


Kehnoista palkoista huolimatta julkisiin virkoihin on tunkua, koska työsuhde on vakaa ja sisältää terveydenhoidon sekä eläkkeen.

Virkamiehen lyhyt työpäivä jättää runsaasti vapaa-aikaa, jonka moni hyödyntää kuutamourakointiin yksityisellä sektorilla.

Julkisen alan vapaista paikoista on ilmoitettava lehdissä ja internetissä. Myös valinnan tulokset on julkistettava.

Akateeminen työtön Mohamed Rauf pitää "tasavertaisia työmarkkinoita" pelkkänä savuverhona.

"Olen hakenut lukuisia työpaikkoja, mutta jäänyt aina vaille vastausta", hän sanoo.

Vaikka Rauf saisikin valtiolta töitä, suhteiden puuttuessa hän joutuisi tyytymään virkamiehen minimipalkkaan, joka jää 41 euroon kuukaudessa ilman bonuksia ja palkanlisiä.

Lahjukset osa palkkaa


Huono palkka houkuttelee virkamiehiä etsimään lisätienestejä ja vaatimaan lahjuksia.

"Virkamiehet mieltävät lahjukset osaksi palkkaansa", ihmisoikeusjuristi ja -aktivisti Negad el-Borai sanoo.

"Valtio maksaa vaikkapa oikeuslaitoksen palveluksessa olevalle 71 euroa kuussa ja sulkee silmänsä siltä, että tämä tienaa moninkertaisesti lahjuksilla", hän jatkaa.

Virkamies nyhtää rahaa valokopioita ja muita palveluja tarvitsevilta asiakkailta.

"Jos kansalainen parkkeeraa autonsa luvattomasti, paikalle ilmaantuu sotilas, joka vaatii maksua. Kansalainen maksaa, koska sotilas saa palkkaa 28 euroa kuussa ja valtio ajaa hänet hankkimaan tulonsa muualta", el-Borai havainnollistaa.

Hänen mielestään korruption vastainen taistelu pitäisi aloittaa korottamalla minimipalkkoja ja tasoittamalla huikeita tuloeroja.

Uudistukset etenevät hitaasti


Vuonna 2005 paljastui, että valtiollisen al-Ahram-päivälehden päätoimittajana työskennellyt Ibrahim Nahie oli saanut vuodessa palkkaa yli 400 000 euroa ja päälle vielä suuremmat bonukset ja lisäansiot. Samaan aikaan lehti rypi veloissa ja henkilökunnan palkat oli painettu lähelle minimiä.

Julkisen alan palkkausjärjestelmän uudistus on ollut Egyptin hallituksen asialistalla jo vuosia.

Vuonna 2003 perustettu palkkaneuvosto ei ole kyennyt sopimaan uudesta minimipalkasta, joka korvaisi hintojen roiman nousun. Säädös vuodelta 1984 määrää viikon minimipalkaksi noin viisi euroa.

Ylimpiä palkkoja nauttivat virkamiehet torjuvat kaikki sellaiset uudistukset, joissa heidän tulojaan leikattaisiin.

Egypti

* Valtio Pohjois-Afrikassa

* Asukkaita 83 miljoonaa

* Alle 2 dollarilla päivässä eläviä 18,4%

* Yli 15-vuotiaista lukutaidottomia 33,6%

* Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 123/182

(Lähde: YK) 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia