Koulutetut naiset kasvava osa aivovuotoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Koulutetut naiset kasvava osa aivovuotoa

Liana Garcellano opetti filippiiniläisessä
yksityiskoulussa, kun hänelle tarjottiin englanninopettajan paikkaa
Singaporessa. Hän viihtyi kotimaassaan, mutta tarjottu palkka ja
urakehitys veivät lopulta voiton.

Liana Garcellano opetti filippiiniläisessä yksityiskoulussa, kun hänelle tarjottiin englanninopettajan paikkaa Singaporessa. Hän viihtyi kotimaassaan, mutta tarjottu palkka ja urakehitys veivät lopulta voiton.

"Halusin kokemusta opettamisesta erilaisessa ympäristössä", sanoo Garcellano, 38, joka asettui pysyvästi vauraaseen Singaporeen.

Muutaman opetusvuoden jälkeen hän siirtyi aikakauslehden päätoimittajaksi. Filippiineillä hän käy vähintään kerran vuodessa tapaamassa sukua ja ystäviä, mutta ei aio palata lähiaikoina Manilaan.

Yhä useampi kehitysmaissa koulutettu nainen tekee saman valinnan.

Filippiinit ja Intia kuuluvat maailman johtaviin koulutetun naistyövoiman viejiin. Lähteneiden määräksi arvioidaan yli kaksi miljoonaa, joista valtaosa on sairaanhoitajia ja lääkäreitä.

 

Muutto paremman elämän perässä

Naisten aivovuotoa on tutkittu paljon vähemmän kuin vaikkapa kotiapulaiseksi lähtevien kohtaloita ja muuton vaikutuksia.

"Koulutetut naissiirtolaiset ovat kansainvälisen muuttoliikkeen unohdettu vähemmistö", Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n projektijohtaja Aiko Kikkawa sanoo.

Hänen mielestään nämä naiset voisivat hyödyttää myös kotimaataan. "He voivat välittää taitoja ja tietoa sekä taloudellisia voimavaroja lähtömaihinsa", Kikkawa sanoo.

Koulutetut naiset myös kasvattavat kotimaansa henkistä pääomaa, koska heillä on taipumus panostaa lastensa koulutukseen ja terveydenhuoltoon, hän muistuttaa.

Asiantuntijat pitävät selvänä, että naisten muuttoliike jatkuu, elleivät lähtömaat tarjoa heille parempia työoloja ja -ehtoja.

Eniten karkaa terveydenhuollon ammattilaisia, jotka voivat ansaita Australiassa ja Yhdysvalloissa 20 kertaa enemmän kuin Filippiineillä tai Intiassa. Se heikentää lähtömaiden ennestäänkin puutteellista terveydenhuoltoa.

 

Aivovuodosta aivokiertoon

Asuncion Balisado Filippiinien sairaanhoitajaliitosta ei moiti vihreämmille niityille lähteneitä ammattisisariaan, koska muutto houkuttelee ymmärrettävästi opiskeluvuosien köyhyyden jälkeen.

Siirtolaisuuden vaikutuksia pitäisi kuitenkin lievittää virittämällä tutkimusyhteistyötä lähtömaan ja kohdemaan oppilaitosten ja sairaaloiden välille, Filippiinien entinen terveysministeri Jaime Galvez-Tan pohtii.

Vastineeksi saamistaan hoitajista ja lääkäreistä Pohjois-Amerikan ja Euroopan valtiot voisivat perustaa rahaston jakamaan opinto- ja tutkimusapurahoja sekä tukemaan teknologian siirtoa kehitysmaihin, hän kaavailee.

Galvez-Tanin mukaan vastaavaa "aivokiertoa" tapahtuu jo Hollannin ja Puolan kesken. Hollannin sairaalat takaavat Puolasta tulleille hoitajille palkallisia vapaita, joiden aikana nämä palaavat kotiin kouluttamaan alansa opiskelijoita.

Vastaavaa on kokeiltu Filippiinien Miriam Collegen tasa-arvoinstituutissa, jonka kesäkursseille on saatu opettajiksi Yhdysvaltoihin muuttaneita taloustieteilijöitä. 

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia