Kolmannes maapallon väestöstä ei saa riittävän ravitsevaa ruokaa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kolmannes maapallon väestöstä ei saa riittävän ravitsevaa ruokaa

Niin sanottu virheravitsemus maksaa taloudelle ja kansanterveydelle vuosittain noin 3,3 biljoonaa euroa, sanovat FAO ja WHO.

(Kuva: Ruocaled / Flickr.com / CC BY 2.0)

Yksi kolmesta ihmisestä kärsii jostakin niin sanotun virheravitsemuksen muodosta. Se maksaa kansanterveydelle ja taloudelle vuosittain noin 3,5 biljonaa dollaria, eli noin 3,3 biljoonaa euroa, varoittavat YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO sekä Maailman terveysjärjestö WHO.

Virheravitsemus on eri asia kuin varsinainen aliravitsemus, joka tarkoittaa, ettei ihminen saa ravinnostaan riittävästi energiaa. Virheravitsemuksessa kaloreita voi kyllä olla tarpeeksi, mutta ihminen ei saa ravinnosta kaikkia hivenaineita. Niinpä siitä voivat kärsiä niin ali- kuin ylipainoisetkin. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi anemiaa tai lasten lyhytkasvuisuutta.

Mikään maa ei olekaan immuuni virheravitsemukselle, muistutti FAOn johtaja José Graziano da Silva WHO:n ja FAOn tällä viikolla järjestettävässä kokouksessa, jossa pohditaan ratkaisua ongelmaan.

"Ravitsemus pitää nähdä julkisena kysymyksenä, valtion vastuualueena", hän sanoi.

Da Silvan mukaan kuluttajat pitää saada valitsemaan terveellinen ruokavalio ruokaa painottavalla sosiaaliturvalla, valistuksella sekä oikeanlaisilla tuotemerkinnöillä ja mainoksilla.

Yhteensä yli kaksi miljardia ihmistä maapallolla kärsii hivenainepuutteesta. Noin 150 miljoonaa alle 5-vuotiasta on lyhytkasvuisia huonon ravinnon takia. Varsinaisesta nälästä kärsii vajaat 800 miljoonaa ihmistä, ja 1,9 miljardia on ylipainoisia.

Lisää uusi kommentti