Kolera leviää edelleen Haitissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kolera leviää edelleen Haitissa

Noin 17 500 haitilaista on saanut koleratartunnan. Kuusikymmentä prosenttia tautiin sairastuneista on lapsia. Nopeaa leviämistä edistää muun muassa puutteellinen viemäröinti, joka pakottaa ihmiset tekemään tarpeensa ulkoilmassa.

Noin 17 500 haitilaista on saanut koleratartunnan. Kuusikymmentä prosenttia tautiin sairastuneista on lapsia.

Nopeaa leviämistä edistää muun muassa puutteellinen viemäröinti, joka pakottaa ihmiset tekemään tarpeensa ulkoilmassa.

Kolera on haitilaisille vieras tauti, ja siksi sen oireita ei aina tunnisteta ajoissa. Monet myös yrittävät itse hoitaa tautia ennen kuin hakeutuvat hoitoon.

Järjestöt pyrkivät ehkäisemään epidemiaa esimerkiksi levittämällä tietoa hygienian ja puhtaan juomaveden tärkeydestä sekä kouluttamalla yhteisöjä tunnistamaan taudin oireet ja toimimaan oikein sen iskiessä. Ihmisille on jaettu myös saippuapaloja sekä vedenpuhdistustabletteja.

Lue lisää:

Plan Suomi Säätiö

Suomen UNICEF

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia