Kiinasta ja Intiasta uusia markkinoita köyhillekin maille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiinasta ja Intiasta uusia markkinoita köyhillekin maille

Maailman runsasväkisimpien maiden Kiinan ja Intian vaurastuminen avaa uusia markkinoita pääosin raaka-aineita tuottaville köyhille kehitysmaille, todetaan YK:n talous- ja sosiaaliosaston tuoreessa raportissa. Asiantuntijoiden mukaan köyhien maiden viennin kasvu voi edistää merkittävästi niiden kehitystä.

Maailman runsasväkisimpien maiden, Kiinan ja Intian, vaurastuminen avaa uusia markkinoita köyhille kehitysmaille, jotka tuottavat pääasiassa raaka-aineita, kuten puuvillaa, riisiä, kahvia, kaakaota, palmuöljyä ja kumia.

Esimerkiksi Thaimaan riisinviennin odotetaan tänä vuonna kasvavan miljoona tonnia Kiinan kysynnän vuoksi. Se merkitsee Thaimaalle puolen miljardin dollarin (dollari on 0,81 euroa) lisätuloja, YK:n talous- ja sosiaaliosaston tuore raportti kertoo.

Kiinan nopeasti kehittyvän autoteollisuuden kasvava kumintarve puolestaan tietää hyvää Aasian kumintuottajille.

Lisäksi Kiina on ohittamassa Intian maailman suurimpana kasviöljyjen maahantuojana. Se ostanee tänä vuonna yhteensä 5,5 miljoonaa tonnia palmu- ja soijaöljyä, kun määrä viime vuonna jäi 4,2 miljoonaan tonniin. Hyötyä saavat johtavat kasviöljyjen tuottajat, kuten Malesia ja Indonesia.

Raportin mukaan Intian osuus maailman perushyödykkeiden kulutuksesta on vielä melko vaatimaton. Kiinan nopea teollistuminen taas on tehnyt siitä useimpien raaka-aineiden, kuten kuparin, rautamalmin, lyijyn ja sinkin tärkeän markkina-alueen.

Kiinassa ja Intiassa asuu yhteensä 2,3 miljardia ihmistä, mikä on 37 prosenttia maapallon väestöstä.

Sadan dollarin nousu noiden maiden henkeä kohden lasketussa kansantulossa merkitsisi 230 miljardin dollarin lisäkysyntää.

Raportin mukaan varsinkin kaivannaisten hinnat ovat nousseet viime ja tänä vuonna tuntuvasti, mutta maataloustuotteiden osalta kehitys on ollut hitaampaa. Nousu selittyy yleisellä talouden elpymisellä ja varsinkin Kiinan kysynnän kasvulla.

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad laskee, että maailman 141 kehitysmaasta 95 on yli 50-prosenttisesti riippuvaisia perushyödykkeiden viennistä, kun öljy lasketaan mukaan. Useimpien Saharan eteläpuolisten maiden riippuvuus on 80 prosentin luokkaa.

Unctad muistuttaa, että vientiriippuvuus suistaa köyhimpien maiden talouskehityksen maailmanmarkkinoiden hintavaihtelujen armoille.

Vuodesta 1997 muun muassa kahvin, puuvillan ja sokerin hinta on pudonnut jyrkästi pahentaen köyhyyttä monissa maissa.

Unctadin mukaan noin 70 prosenttia maailman kahvitarjonnasta tulee pientuottajilta. Kahvin varassa elää esimerkiksi Nicaraguassa 40 prosenttia maaseudun työvoimasta. Moni on menettänyt elantonsa viime vuosina toistuneen liikatuotannon ja hinnanlaskun seurauksena.

Pahimmin viime vuosien hinnanlaskut ovat koetelleet Afrikkaa, jossa Burkina Faso ja Mali ovat riippuvaisia puuvillasta, Ghana kaakaosta ja kullasta, Kenia ja Malawi teestä, Etiopia ja Burundi kahvista ja Norsunluurannikko kaakaosta ja puuvillasta.

Afrikan maiden maataloustuotteiden vienti Kiinaan on kuitenkin kasvanut kymmenen prosenttia vuosina 1995-2002.

Köyhien maiden keskinäisen kaupan sekä varsinkin Kiinaan ja Intiaan suuntautuvan viennin kasvu voi edistää merkittävästi niiden kehitystä, jos ne pääsevät markkinoille kilpailemaan tasaveroisina rikkaiden maiden kanssa, YK:n alipääsihteeri Anwarul Karim Chowdhury sanoo. Hän vastaa maailmanjärjestössä vähiten kehittyneiden maiden asioista.

YK muistuttaa välittömästä yhteydestä perushyödykkeiden tuotannon ja köyhyysongelman välillä: yli kaksi miljardia ihmistä elää perushyödykkeiden tuotannon varassa, ja valtaosa heistä on köyhiä.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia