Kiina tekee Macaosta mallin niskuroijille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kiina tekee Macaosta mallin niskuroijille

Yksi maa, kaksi järjestelmää -politiikka
lähenee Kiinassa loppuaan, ja suunnan näyttää pikkuinen Macao,
ihmisoikeusjärjestö arvioi.

Yksi maa, kaksi järjestelmää -politiikka lähenee Kiinassa loppuaan, ja suunnan näyttää pikkuinen Macao, ihmisoikeusjärjestö arvioi.

Noin puolen miljoonan asukkaan Macao siirtyi vuonna 1999 Portugalin siirtomaavallan alta Kiinan erityishallintoalueeksi. Tänä keväänä Macao hyväksyi uuden turvallisuuslain, joka kieltää kaikenlaisen kapinoinnin Kiinan keskusjohtoa vastaan.

"Macao toimi esimerkkinä, jota Kiinan muiden alueiden, Taiwan mukaan mukaan lukien, odotetaan seuraavan", Honkongissa toimivan Human Rights Monitor -järjestön johtaja Law Yuk-kai sanoo.

Hänen mielestään macaolaiset olisivat voineet pitää kiinni kansainvälisistä normeista, joista luopuminen merkitsee lopun alkua yksi maa, kaksi järjestelmää -politiikalle.

Lakimuutos läpi kivuttomasti

Deng Xiaopingin aikanaan julistama linja tarkoitti sitä, että Macao ja vuonna 1997 Britannialta Kiinalle siirtynyt Hongkong saisivat säilyttää vapautensa ja pysyä kapitalistisina 50 vuotta kommunistiseen Kiinaan liittymisensä jälkeen.

Macaon katsotaan nyt luopuneen oikeuksistaan vapaaehtoisesti, koska Peking saa arvioida siihen kohdistuvat turvallisuusriskit. Uusi laki uhkaa 30 vuoden vankeudella sitä, joka valmistelee maanpetosta, Kiinasta irtautumista tai kapinaa.

Law'n mukaan Kiina ajoi lain läpi Macaossa, koska se oli ketjun heikoin lenkki.

Hongkongissa vastaava hanke nostatti vastalausemyrskyn 2003. Kaduilla marssi jopa puoli miljoonaa ihmistä. Laki hyllytettiin, ja aluehallinnon epäsuosittu johtaja Tung Chee-wa joutui eroamaan.

Macaossa lakiesitys oli julkisessa käsittelyssä neljä kuukautta, mutta sitä arvosteli vain kaksi demokraattien kansanedustajaa. Laki meni helposti läpi ja tuli voimaan maaliskuussa.

Tulos ei ollut yllätys: viime vuonna tehdyssä kyselyssä lakia kannatti 92 prosenttia vastanneista. Lain yksityiskohdat olivat tosin outoja 65 prosentille.

"Macao ei ole Hongkongin tavoin kansainvälinen kaupunki, eivätkä ulkopuoliset tapahtumat juuri kiinnosta macaolaisia", Au Kam-san sanoo. Hän oli toinen lain vastustajista Macaon 29-jäsenisessä lainsäädäntöelimessä.

Aun mukaan macaolaiset korostavat isänmaallisuuttaan ja kokevat Kiinan johdon vastustamisen petturuudeksi.

 

Macao Kiina-mielisempi kuin Hongkong

"Lain tarkoitus on turvata vakaat olot, ja me olemme kaikki hyötyneet vakaudesta. Macao kukoistaa, mistä ansio kuuluu Kiinan johdolle", sanoo Ip Honglei, joka omistaa antiikkiliikkeen Macaon vanhassa kaupungissa.

Hän ei usko lain suitsivan tavallisten ihmisten sananvapautta. "Se kohdistuu häiriköihin, jotka haluaisivat käyttää Macaon vapautta Kiinan hallitusta vastaan."

Demokraattien kansanedustaja Antonio Ng Kuok-cheong vahvistaa: "Macaossa Kiinan-mielisiä eivät ole vain johtajat, vaan koko yhteiskunta."

Taustalla on vuosi 1967, jolloin Kiinan joukot tukivat macaolaisten kapinaa Portugalia vastaan. Silloin Taiwanin-mieliset poliitikot vetäytyivät Macaosta ja katolinen kirkko lopetti Kiinan-vastaisen politikoinnin.

Kiinan suosiota lisää Macaon talouden vahva nousu sen vallan alla. Alueesta on tullut Aasian johtava uhkapelikeskus, joka tuotti vuonna 2007 enemmän kuin Yhdysvaltain Las Vegas. Lisäksi Kiina tukee Macaota noin miljoonalla eurolla vuodessa.

Antonio Ng Kuok-cheong vakuuttaa, että Macao oli täysin Pekingin vallassa jo ennen uutta lakia. "Laki on tarkoitettu malliksi Honkongille", hän uskoo.

FAKTAT MACAOSTA:
  • Sijaitsee Etelä-Kiinassa Helmijoen suulla.
  • Portugalin siirtomaa 1557-1999. Kiinan erityishallintoalueeksi 1999.
  • Asukkaita noin 0,5 miljoonaa, joista 95% kiinalaisia, loput pääasiassa portugalilaisia sekä näiden ja aasialaisten jälkeläisiä.
  • Suurin uskonto buddhalaisuus (50%), roomalaiskatolisia 15%.
  • Tärkeimmät tulonlähteet: pelikasinot ja matkailu. BKT/henki: 30 000 Yhdysvaltain dollaria (2007). 
(Lähteet: CIA World Factbook, Wikipedia)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia