Uutiset Keski-Afrikan tasavallan konflikti

Keski-Afrikkaan uusi perustuslaki

Perustuslaista järjestetään lokakuussa kansanäänestys, jonka jälkeen siitä tulee lainvoimainen.
(Kuva: hdtpcar / cc 2.0)

Keski-Afrikan väliaikainen hallitus hyväksyi sunnuntaina vihdoin uuden perustuslain. Perustuslaista järjestetään lokakuussa vielä kansanäänestys, jonka jälkeen siitä tulee lainvoimainen.

Perustuslain lisäksi maahan valitaan lokakuussa uusi presidentti ja hallitus. Edistysaskel laissa on se, että presidentin valtakausi on rajoitettu kahteen kauteen, raportoi Guardian Africa. Harvassa Afrikan maassa presidentin valtakausien rajoituksista on kuitenkaan pidetty kiinni.

"Uusi perustuslaki määrää hallituksen myös ilmoittamaan parlamentille jokaisesta maan mineraalivarojen käyttöä säätelevästä sopimuksesta", kertoi väliaikaishallituksen varapuheenjohtaja Bruno Gbiegba Reutersille.

Maa yrittää nyt päästä uudistuksilla vuosia jatkuneesta väkivallan kierteestä. Keski-Afrikan tasavalta on kärsinyt sisällissodasta maaliskuusta 2013, jolloin muslimikapinalliset syrjäyttivät maan presidentin.

Kristittyjen ja muslimien aseistetut ryhmät ovat taistelleet siitä lähtien ja syyllistyneet laajoihin julmuuksiin. Väkivaltaisuudet kiihtyivät vastikään viime viikolla, jolloin ainakin 20 ihmistä kuoli yhteenotossa. Helmikuussa väkivalta eskaloitui niin suureksi, että jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä joutui pakenemaan maasta.

Amnesty International on myös peräänkuuluttanut, että uuden perustulakiprosessin lisäksi maan tulee huolehtia siitä, että rankaisemattomuuden kulttuuri katkaistaan ja kaikki sotarikoksiin syyllistyneet tahot joutuvat vastuuseen teoistaan.

Juttua on korjattu 2.9. Presidentin valtakautta rajoitetaan monessa Afrikan maassa, mutta käytännössä rajoituksia on rikottu useasti.

Keski-Afrikan tasavallan konflikti politiikkademokratiakonflikti Keski-Afrikan tasavalta

Kommentit

Lähettänyt Leena Lindqvist (ei varmistettu) 2.9.2015 - 17:44

Tuossa osiossa presidentin rajoitetuista valtakausista on käännösvirhe. Tässä alkuperäinen teksti: "The CAR now becomes one of the very few countries in Africa in the last two years that has upheld the presidential term limit. Apart from Namibia, Mauritius, and Tanzania, to name a handful, most countries - especially in East and Central Africa - have moved to overturn presidential term limits." Monessa maassa valtakaudet on lailla rajoitettu kahteen, presidentit vain "unohtavat" tämän. Mm seuraavissa maissa laillinen raja on kahdessa valtakaudessa: Sierra Leone, Kongon Demokraattinen Tasavalta, Kongon tasavalta, Liberia. Ruanda.

Lue myös

Mies mikrofonin edessä puolilähikuvassa.

120 000 ihmistä on paennut vaaliväkivaltaa Keski-Afrikan tasavallassa – ”Ihmiset pakenevat kodeistaan vain vaatteet päällään”

Avustusjärjestöt varoittavat ruokakriisistä Keski-Afrikan tasavallassa, jossa väkivalta on kiihtynyt joulukuun vaalien jälkeen. Avustuskuljetuksia ei saada perille ja hinnat nousevat. Kymmenet tuhannet ovat paenneet naapurimaihin.
Mopoja ja polkupyörä liikenneympyrässä, jonka keskellä kyyhkyspatsas.

Keski-Afrikan tasavalta on aavevaltio, jonka nykyisessä konfliktissa näkyvät siirtomaa-ajan jäljet – ”Kolonialistinen hallintomalli jatkuu yhä”

Unohdetut kriisit -sarjamme neljännessä osassa käsitellään haurasta Keski-Afrikan tasavaltaa, jonka väestöstä yli puolet on humanitaarisen avun tarpeessa konfliktin vuoksi. ”Kolonialistinen hallintomalli, jossa hallitsijat pyrkivät hyötymään alamaisistaan sen sijaan, että palvelisivat kansalaisiaan, jatkuu yhä”, toteaa sotatieteiden apulaisprofessori Ilmari Käihkö.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen rakennuksia Haagissa Alankomaissa

Keski-Afrikan tasavallan ex-urheiluministeri luovutettiin kansainväliselle sotarikostuomioistuimelle – Suurin osa maasta yhä aseryhmien hallussa

Afrikan jalkapalloliiton johtohahmoihin kuuluva Patrice-Edouard Ngaïssona saa syytteet sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Keski-Afrikan tasavallassa aloitetaan tänään jälleen rauhanneuvottelut, joiden epäonnistuminen tietäisi yhä suurempaa kurjuutta kansalle.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Poika hiekkaisella ruohomaalla, taustalla taipunut puu.

Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot

Madagaskarin humanitaarinen kriisi on vuodesta toiseen maailman aliuutisoiduimpien kriisien listalla. Tänä vuonna maa voi päätyä otsikoihin traagisesta syystä: sen eteläosissa yli 1,35 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä vaikean kuivuuden takia. Rutiköyhän maan kriisi on sekä ihmisen että luonnon aiheuttama, eikä helppoja ratkaisuja ole olemassa.
Aikakauslehden aukeama, jossa teksti Kadonneiden laiva.

Uusi kehitysjournalismin palkinto toimittaja Taina Tervoselle – Artikkeli Kadonneiden laiva käsittelee Välimeren siirtolaisuutta ja Euroopan sulkeutuvia rajoja

Taina Tervoselle on myönnetty ensimmäinen kehitysjournalismin palkinto. Tervonen on tarttunut tärkeään aiheeseen, josta uutisoidaan aivan liian vähän, totesi asiantuntijaraati perusteluissaan.
Suomen lippu ja sininen taivas

Selvitys: Suomalaisyritykset ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, mutta käytännön toimista viestitään nihkeästi

Vain neljännes suomalaisyrityksistä arvioi järjestelmällisesti ja julkisesti toimintansa ihmisoikeusvaikutuksia, käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön selvityksestä.
Maapallo lapsen käsissä

20 vuotta täyttävä Maailman sosiaalifoorumi järjestetään virtuaalisena

Maailman sosiaalifoorumi järjestetään yhdeksän päivän mittaisena tapahtumana verkossa. Luvassa on keskusteluja muun mussa ilmastosta, demokratiasta ja taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta.
Mies puolilähikuvassa seinällä olevalla näyttöruudulla, vieressä YK:n logo.

Yli 200 000 ihmistä on kuollut koronaan Brasiliassa, mutta presidentti Jair Bolsonaro on satsannut rahaa muun muassa ydinsukellusveneeseen

Bolsonaro esti joulukuussa veto-oikeudellaan parlamenttia antamasta rahoitusta koronarokotteisiin ja muihin torjuntatoimiin ja suosii armeijaa. Presidentti luottaa ”aseistettuun väkeen” niin lujasti, ettei mahdollinen kannattajien menettäminen pandemian huonon hoidon vuoksi huolestuta häntä, kirjoittaa Mario Osava.

Tuoreimmat

Uusi kehitysjournalismin palkinto toimittaja Taina Tervoselle – Artikkeli Kadonneiden laiva käsittelee Välimeren siirtolaisuutta ja Euroopan sulkeutuvia rajoja
Selvitys: Suomalaisyritykset ovat sitoutuneet ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, mutta käytännön toimista viestitään nihkeästi
20 vuotta täyttävä Maailman sosiaalifoorumi järjestetään virtuaalisena
Sveitsiin perustettiin ebolarokotevarasto – Maailman pelätyimpiin kuuluvaa tartuntatautia voi nyt ehkäistä helpommin
Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot
120 000 ihmistä on paennut vaaliväkivaltaa Keski-Afrikan tasavallassa – ”Ihmiset pakenevat kodeistaan vain vaatteet päällään”
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman
Tulivuoren juurella elävä San Salvadorin kaupunki torjuu ilmastonmuutosta luonnon omin keinoin – Jukkapalmut ja imeytysojat estävät maanvyörymiä
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Kashmirin laakso on maailman viimeisiä sahramikrookuksen kasvupaikkoja – Viljelijät pelkäävät, että teollisuus tuhoaa maailman kalleimman maustekasvin

Luetuimmat

Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
PlayStation 5:n julkaisusta uutisoitiin viime vuonna 26 kertaa enemmän kuin kymmenestä humanitaarisesta kriisistä, selviää tuoreesta vertailusta
Kaivosjätti Rio Tintoa syytetään ympäristörikoksista Papua-Uudessa-Guineassa – Vuosikymmeniä kaivoksen sulkemisen jälkeen kuparia valuu edelleen jokiin
Kauppasaarto ei Kuuban järjestelmää kaada, mutta hyvät suhteet Yhdysvaltoihin voivat sen tehdä, sanoo Kuubasta kirjan kirjoittanut toimittaja Antti Halinen
Luontodokumenteista tuttua Madagaskaria piinaa unohdettu nälkäkriisi – ”Humanitaarinen katastrofi voi tulla muutaman kuukauden sisällä”, sanoo WFP:n maajohtaja Jean-Luc Siblot
Epävarmassa maailmassa yhä useampi kiinnostuu ekokylässä asumisesta – Keuruun ekokylässä elää tavallisia ihmisiä, ei ”kajahtaneita tyyppejä uimassa vastavirtaan”
Mikromuovia löytyi Pohjoiselta jäämereltä runsain mitoin – Syyttävä sormi osoittaa vaatteiden tekokuituihin
Israel on rokottanut kansalaisiaan koronaa vastaan ennätystahtia – Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat jääneet ilman
WWF:n raportti: Sademetsien hurja kato heikentää myös suojaa tartuntatauteja vastaan – “Meidän pitää pikaisesti korjata luontosuhteemme“
”Häpeällinen hyökkäys demokratiaa ja sen edustajia vastaan” – Washingtonin levottomuudet tuomitaan laajasti