Juutalaissiirtokuntien tuotteita boikotoidaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Juutalaissiirtokuntien tuotteita boikotoidaan

Israelin miehittämän Länsirannan
palestiinalaishallinto on kieltänyt alueen laittomissa
juutalaissiirtokunnissa tuotettujen ja valmistettujen tuotteiden käytön.

Israelin miehittämän Länsirannan palestiinalaishallinto on kieltänyt alueen laittomissa juutalaissiirtokunnissa tuotettujen ja valmistettujen tuotteiden käytön.

"Meidän kaikkien, sekä viranomaisten että kansalaisten, on yhdessä tyhjennettävä markkinamme siirtokuntien tuotteista", palestiinalaisten pääministeri Salam Fayyad yllyttää. Kampanjan tarkoitus on hänen mukaansa vahvistaa palestiinalaisten omaa tuotantoa.

Fayyad kiittää Britanniaa, joka on määrännyt merkitsemään kaikki siirtokuntien tuotteet. Jotkut Latinalaisen Amerikan maat ovat lisäksi julistaneet ne boikottiin.

Palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisen rauhanliikkeen julkaisu näkee Länsirannan ja varsinkin Itä-Jerusalemin juutalaissiirtokunnat yhtenä Lähi-idän konfliktin ratkaisun suurimmista esteitä.

"Jotta kahden valtion ratkaisu toteutuisi, Israelin siirtokunnat on pysäytettävä ja asteittain purettava", liike arvioi.

Liike laskee, että siirtokuntalaisia on yli puoli miljoonaa, joista 200 000 asuu Itä-Jerusalemissa.

Israelin tilastokeskus ilmoittaa siirtokuntien määräksi 121, kun palestiinalaiset puhuvat 200:sta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia