Jo puolet maailman siirtolaisista on naisia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jo puolet maailman siirtolaisista on naisia

Siirtolaiset on perinteisesti nähty miehinä, jotka raatavat vieraassa maassa kotimaahan jääneiden vaimon ja lasten puolesta. Tämä kuva kaipaa kuitenkin päivittämistä, sillä puolet maailman siirtolaisista on naisia.

Kolme prosenttia maailman asukkaista, 190 miljoonaa ihmistä, eli vuonna 2005 oman maansa ulkopuolella, ilmenee YK:n tilastoihin perustuvasta Maailmanpankin tuoreesta raportista.

Siirtolaisista 95 miljoonaa eli 49,6 prosenttia on naisia.

Naisten osuus siirtolaisvirroista kasvoi kolme prosenttia vuosina 1960–2005.

"Naiset lähtevät yhä useammin vieraisiin maihin työn perässä eivätkä perhesyistä", Maailmanpankin kehitystutkimusyksikön johtava ekonomisti Maurice Schiff sanoo.

Naiset edistävät kehitystä

Hyvin vähän tiedetään siitä, mitä työtä nämä naiset tekevät, paljonko rahaa he ansaitsevat ja lähettävät kotiin ja kuinka heidän perheensä rahan käyttävät.

Maailmanpankin mukaan siirtotyöläiset lähettävät kotimaihinsa 135 miljardia euroa. YK:n kansanvälinen maatalouskehityksen rahasto ja Inter-Amerikan kehityspankki arvioivat summan olevan runsaat 200 miljardia euroa.

Puutteellisetkin tilastotiedot ja raportin mainitsemat tapaustutkimukset osoittavat, että siirtolaisnaisilla on suuri vaikutus kotimaidensa kehitykseen.

"Naiset lähettävät paljon rahaa kotiin. Meksikon maaseudun tiedot osoittavat, että heidän siirtolaisuudellaan on myönteinen taloudellinen vaikutus heidän taakseen jättämiinsä koteihin", Maailmanpankin johtava tasa-arvotaloustutkija Andrew Morrison sanoo.

Tutkijat huomasivat, että Meksikon maaseudulla miehet viljelevät naisia useammin rahakasveja tai tekevät palkkatyötä. Kun nämä miehet lähtevät siirtolaisiksi, heidän perheensä menettävät tulonlähteen. Kun mies työskentelee ulkomailla, hänen on ansaittava enemmän kuin aikaisemmin, jotta hänen perheensä voi hyötyä.

Miehiä harvemmin naiset lähtevät ulkomaille ja yleensä Yhdysvaltoihin. Mutta kun he lähtevät, heidän tarvitsee ansaita miehiä vähemmän, jotta perheen kokonaistulot kasvavat. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmin naiset tekivät palkatonta kotityötä.

Ulkomainen koulutus kannattaa

Hyödyt saattavat jäädä tähän. Tutkimustulosten mukaan miehen lähettäessä rahaa vaimolleen tämä sijoittaa sen koulutukseen ja perheen elintasoa parantaviin palveluihin. Mutta kun nainen lähettää rahaa miehelleen, tämä saattaa tuhlata rahat.

"Raportin tärkein viesti on se, että naissiirtolaisia ei pidä enää jättää tutkimusten ulkopuolelle. Tämä on kiehtova tutkimusalue, sillä palapelistä puuttuu monta osaa", raportin toimittaja Mirja Sjöblom sanoo.

"Meidän on hankittava lisää tietoa mies- ja naissiirtolaisuuden erilaisista vaikutuksista perheen yhtenäisyyteen ja lasten hyvinvointiin sekä siitä, miksi jotkut perheet pitävät naisen lähtöä parempana kuin miehen", Sjöblom lisää.

Naissiirtolaisia on miehiä enemmän eli 58 prosenttia entisissä neuvostotasavalloissa. Kaikissa muissa maanosissa nais- ja miessiirtolaisia on suunnilleen yhtä paljon paitsi Afrikassa, jossa naisia on 47 prosenttia, ja Aasiassa, jossa naisia on 43 prosenttia.

Yhdysvalloissa naissiirtolaisia on eniten Karibialta, Itä-Aasiasta, Euroopasta ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.

Kolutuksensa Yhdysvalloissa hankkineet naissiirtolaiset ansaitsevat paremmin kuin ne, jotka ovat kouluttautuneet kotimaassaan. Kotimaassaan koulutuksen hankkineista parhaiten ansaitsevat irlantilaiset, australialaiset ja britit.

Kehitysmaista tulleista naisista parhaiten ansaitsevat eteläafrikkalaiset, jamaikalaiset ja intialaiset. Huonoimmat ansiot on kolumbialaisilla, kuubalaisilla ja Dominikaanisen tasavallan kansalaisilla. Tämä johtuu raportin mukaan kielitaidon puutteesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia