Järjestöt: EU:n turvapaikkasuunnitelma ei riitä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestöt: EU:n turvapaikkasuunnitelma ei riitä

EU-maat eivät kyenneet sopimaan edes turvapaikanhakijoiden tasa-arvoisesta jaosta, suomii Human Rights Watch.

EU:n maanantainen päätös jakaa reilut 32 000 ylimääräistä turvapaikanhakijaa jäsenmaiden kesken ei riitä Välimeren siirtolaistilanteen korjaamiseksi, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.

Sen lisäksi, että EU-maat eivät saaneet sovittua niin suuresta määrästä hakijoita kuin alun perin oli puhe, ne eivät myöskään onnistuneet sopimaan pakollisesta tavasta jakaa vastuu turvapaikanhakijoista tasa-arvoisesti, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) Euroopan ja Keski-Aasian osaston apulaisjohtaja Judith Sunderland artikkelissaan.

EU:n sisäministerien oli tarkoitus sopia maanantaina, miten jakaa 40 000 turvapaikanhakijaa jäsenmaiden kesken. Näin helpotetaan Välimeren kautta tulevista siirtolaisista päävastuun kantavien Kreikan ja Italian taakkaa.

Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ministerit onnistuivat sopimaan vain 32 256 siirtolaisen sijoittamisesta; lopuista päätetään loppuvuoden aikana. Suurin osa EU:n jäsenmaista suostui ottamaan turvapaikanhakijoita vähemmän kuin Euroopan komissio alkuperäisessä ehdotuksessaan toivoi.

Esimerkiksi Espanja lupasi ottaa alle kolmasosan siitä, mitä siltä toivottiin, ja Itävalta ja Unkari eivät luvanneet ottaa yhtäkään hakijaa.

Ainoa maa, joka suostui ottamaan turvapaikanhakijoita enemmän kuin alkuperäisessä ehdotuksessa, oli Saksa. Lisäksi Irlanti, jolla on lupa olla osallistumatta turvapaikkapolitiikkaan, lupautui vastaanottamaan 600 hakijaa. 10 500 hakijaa ottava Saksa sekä lähes 6 800 ottava Ranska vastaavatkin yli puolesta koko määrästä. Suomi lupasi ottaa vastaan sille suositellut 792 turvapaikanhakijaa.

Turvapaikanhakijat on määrä sijoitella kahden vuoden aikana.

Monet Itä-Euroopan maat vetosivat Sunderlandin mukaan siihen, että ne eivät pysty käsittelemään suuria määriä hakijoita.

"Näiden maiden poliittisiin johtajiin näyttää kuitenkin vaikuttavan enemmän kotimaanpolitiikka ja siirtolaisvastaiset mielialat kuin se, että ne olisivat aidosti huolissaan maiden kyvystä huolehtia turvapaikanhakijoista", Sunderland toteaa.

Myös Amnesty International sanoi jo ennen kokousta, että vaikka 40 000 hakijasta saataisiinkin sovittua, se riitä "rikkinäisen" turvapaikkajärjestelmän korjaamiseen. Järjestön mukaan tarvitaan ylipäätään turvallisia ja laillisia reittejä suojelun tarpeessa oleville, liikkumisen rajoitusten helpottamista sekä apua turvapaikanhakijoiden etulinjassa oleville jäsenmaille.

Kokouksessa sovittiin myös, että EU-maat ottavat suoraan YK:n pakolaisleireiltä vastaan 22 504 ihmistä, jotka ovat jo saaneet pakolaisaseman. Alun perin lupaus oli 20 000. Suomen osuus on 293.

YK:n pakolaisjärjestö arvioi heinäkuun alussa, että Välimeren kautta on tullut Eurooppaan tänä vuonna noin 137 000 ihmistä. Kasvua oli 83 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia