Israel tuhosi ICAHD:n rakentaman talon viidennen kerran | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Israel tuhosi ICAHD:n rakentaman talon viidennen kerran

Israelin viranomaisten käskystä jyrättiin maan tasalle 20 ihmisen kodit.

Israelin viranomaiset ovat tuhonneet jälleen kerran ihmisoikeusjärjestö ICAHD:in jo viidesti jälleenrakentaman palestiinalaistalon Länsirannalla, järjestö kertoo. Sotilaiden suojelemat työkoneet jyräsivät alleen Beit Arabiya -talon lisäksi läheisen beduiinileirin rakennuksia, ja tuhosivat näin 20 ihmisen kodit.

Anatan kaupungissa sijaitseva Beit Arabiya -talosta on muodostunut jälleenrakennustalkoiden aikana miehityksen vastustuksen symboli, järjestö kertoo. Yhdeksänhenkisen perheen koti on vuodesta 1994 alkaen uudelleenrakennettu ICAHD:in ja kansainvälisten rauhanaktivistien voimin, ja viime kesänä sitä kunnostamassa oli myös suomalaisia vapaaehtoisia.

ICAHD:in johtaja, Jeff Halper, on luvannut tukea tukensa Beit Arabiya:in jälleenrakentamisesta tälläkin kertaa.

"Tulemme rakentamaan talon uudestaan osoittaaksemme vastustuksemme miehitystä ja palestiinalaisten sortoa kohtaan", Halper sanoo.

ICAHD:in mukaan palestiinalaisten kotien hävittäminen on Israelin strateginen yritys eristää Länsirannan neljä miljoona palestiinalaisasukasta pienille erillisalueille ja varmistaa Israelin hallinta. Viime vuonna ennätysmäärä, yhteensä 622 taloa tuhottiin ja 1094 ihmistä menetti kotinsa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ICAHD on järjestänyt vuosittaisen uudelleenrakennusleirin, joissa on uudelleenrakennettu lähes kaksisataa israelilaisten tuhoamaa palestiinalaisten kotia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia