Iso-Britannia ensimmäisenä G8-maana 0,7-kerhoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Iso-Britannia ensimmäisenä G8-maana 0,7-kerhoon

Iso-Britannia on päättänyt nostaa kehitysavun määrän 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta – Suomen tavoite on samaan aikaan jäämässä haaveeksi.

Iso-Britannia on nostamassa kehitysapunsa osuuden 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta jo tänä vuonna. Näin siitä tulee ensimmäinen G8-ryhmään kuuluva maa, joka toteuttaa EU:ssa ja YK:ssa annetut sitoumukset kehitysavun määrästä.

Kansalaisjärjestöt ovat iloinneet päätöksestä. Niille 0,7 prosentin saavuttaminen on työvoitto pitkään kampanjoidun asian puolesta ja osoitus siitä, että huonosta taloustilanteesta huolimatta Britannia pitää kiinni lupauksestaan maailman köyhimpien auttamiseksi.

Suomessa sama tavoite on vielä kaukana. Hallitus päätti viimeviikkoisessa kehysriihessä leikata kehitysapurahoja, mikä vaikeuttaa myös 0,7-tavoitteen saavuttamista. Kepa.fin mukaan päätös oli suuri pettymys järjestöille ja kehitysministeri Heidi Hautalalle.

Kehysriihessä tehtiin päätös kehitysyhteistyövarojen leikkauksista vuosina 2015–2017. Leikkaukset ovat 29 miljoonaa euroa vuonna 2015, 30,5 miljoonaa vuonna 2016 ja 32 miljoonaa vuonna 2017. Vuoden 2015 määrärahaan on jo aiemmin tehty 30 miljoonan leikkaus, ja vuosien 2013–2014 rahat on jäädytetty viime vuoden tasolle.

Rahoitusvajeen täyttämiseksi hallitus tarjosi EU:n päästöoikeuksien huutokaupasta saatavia tuloja. Tulot suunnataan jo tällä hallituskaudella kokonaisuudessaan kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin.

Ulkoministeriön kansalaisjärjestöseminaarissa vierailleen Hautalan mukaan Suomi ei ole luopunut kansainvälisestä sitoumuksestaan osoittaa 0,7 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön, mutta hän myönsi tavoitteen saavuttamisen olevan epätodennäköistä päästökauppatulojen avulla.

Päivitetty 25.3. Suomen kehitysapuleikkauksia koskevaa kappaletta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia