Islam määrittää nyt naisen paikan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Islam määrittää nyt naisen paikan

Saddam Husseinin hallinnon aikaan Irakin virkanaisilla oli oikeus vuoden äitiyslomaan. Nyt äitiysloma on pudonnut puoleen.

Saddam Husseinin hallinnon aikaan Irakin virkanaisilla oli oikeus vuoden äitiyslomaan. Nyt äitiysloma on pudonnut puoleen.

Sen jälkeen, kun irakilaiset kaatoivat brittien asettaman monarkian vuonna 1958, naisilla oli pitkään liki samat oikeudet kuin länsimaissa.

Nyt uusi perustuslaki pohjaa islamiin. Sen mukaan maassa ei voi säätää lakeja, jotka ovat islamin kanssa ristiriidassa. Naisten oikeuksien tulkinta on uskonjohtajien käsissä, ja heistä monet ovat Iranin vaikutuksen alaisia.

"Poliittiset islamistiryhmät pitävät valtaa Etelä-Irakissa. Irakilaiset eivät hyväksy tätä siksi, että he haluaisivat islamin lain, vaan koska Iranista tulee paljon taloudellista ja poliittista tukea", naisten oikeuksien puolesta kampanjoiva irakilainen Yanar Mohammed sanoo.

Irakin kansanedustajista naisia on neljännes, mutta Bagdadin yliopiston valtiotieteen professorin Maha Sabrian mukaan he ajavat puolueensa eivätkä naisten asiaa.

Vahva keskusvalta on korvautunut turvattomuudella. Sieppaukset ovat yleisiä.

"Irakissa ovat nyt vallalla vanhat perinteet ja heimolait. Naisia houkuttaa mennä naimisiin nuorempina, koska aviomies tuo turvallisuutta", Sabria sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia