Iranin taloutta yksityistetään skandaalinkäryssä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Iranin taloutta yksityistetään skandaalinkäryssä

Iranin hallitusta horjuttaa pankkiskandaali, jota kuvataan maan historian suurimmaksi kavallukseksi.

Iranissa kysellään, miten uusi sijoitusyhtiö onnistui saamaan yli kahden miljardin euron edestä luottoa, perustamaan pankin ja ostamaan yksityistettäviä yrityksiä ilman tarjouskilpailua.

Viranomaiset, mukaan lukien keskuspankin pääjohtaja Mahmud Bahmani, syyttelevät toisiaan. Maan suurimman valtio-omisteisen pankin, Mellin, johtaja erosi ja häipyi Kanadaan. Hänen kollegansa Saderat- ja Saman-pankissa saivat potkut.

Huijaamalla kiinni rahoihin

Skandaalin keskiössä on Amir-khosravin perheen perustama Amir Mansur Arya -sijoitusyhtiö. Tutkintaa johtava yleinen syyttäjä Mohseni Eje'i kertoi lokakuun alussa, että 22 ihmistä on pidätetty ja 15:tä kuulusteltu.

Huijaus sai alkunsa, kun kaksi Iranin suurinta pankkia, Melli ja Saderat, jakoi väärennettyjä luottokirjeitä Khuzestanin ja Kishin saaren vapaakauppa-alueilla. Luottokirje oikeuttaa haltijansa nostamaan rahaa jonkun tililtä toisesta pankista.

Raporttien mukaan Amir-khosravit myivät luottokirjeet seitsemälle pankille, Melli mukaan lukien, alennettuun hintaan. Rahoilla ostettiin yksityistettyjä yrityksiä tai kiinteistöjä.

Nyt kummastellaan, miten pankkien pienet sivukonttorit välittivät suurille summille kirjoitettuja luottokirjeitä ilman vakuuksia ja kirjaamatta niitä omaan järjestelmäänsä.

Amir-khosravien luottotietoja ei tarkistettu pankeissa, vaikka tavallisten laina-asiakkaiden taustat syynätään tarkoin.

Jäljet johtavat huipulle

Tapauksen poliittisten kytkösten epäillään ulottuvan presidentti Mahmud Ahmadinejadin sisäpiiriin.

Uudistusmielinen kansanedustaja Mohammadreza Khabaz huomauttaa, että Amir Mansur Arya onnistui ostamaan Traverse-rautatieyhtiön valtiolta ilman kilpailutusta ja alle kymmenen prosentin käsirahalla.

Sijoitusyhtiö levittäytyi viidessä vuodessa lähes kaikille talouden aloille ja hankki oman jalkapallojoukkueenkin. Tilastojen mukaan Amir Mansur Arya oli vuonna 2009 Iranin suuryritysten listalla sijalla 122, mutta viime vuonna jo 34.

Yhtymän Arya-pankki järjesti maaliskuussa 76 miljoonan euron osakeannin, vaikka siltä puuttui keskuspankin toimilupa. Sijoittaneiden kohtalo on nyt epävarma.

Puolittaista yksityistämistä

Taloustieteilijät sanovat, että skandaali paljasti Iranin talouden rakenteelliset heikkoudet ja kaiken mahdollisti syvälle ulottuva korruptio.

Talouden tarkastusviraston johtaja Mostafa Purmohammadi pitää korruptiona sitäkin, että hallitus määräsi pankit laskemaan korkotasonsa huomattavasti inflaatiota alemmas.

Yksityistämisen hoito saa myös huutia. Erään yrittäjän mukaan kyse on ollut "puolivaltiollisten yritysten siirtymisestä yksityiselle sektorille voittojen toivossa." Niiden johtajat ovat joko hallituksen nimittämiä tai siihen läheisissä suhteissa.

"Iran siirtyy kohti samanlaista kaverikapitalismia, joka Venäjällä vallitsee", nimettömänä esiintyvä talousprofessori määrittelee.

Kansa vieraantuu

Kadunmiehet ovat pöyristyneitä skandaalista. "Uusrikkaat ryöstävät maan. Me emme edes tiedä, montako nollaa miljardissa on, mutta sellaiset summat katosivat kuulemma puolessa vuodessa", Farhad-niminen taksikuski päivittelee.

Uutta tietoa rötöstelystä vuotaa julki lähes päivittäin, mutta harva uskoo, että rosvot saadaan kiinni.

"Hallitus ei halua julkistaa skandaaliin sekaantuneiden korkeimpien tahojen nimiä", talousministeriöstä eläkkeelle jäänyt Seyed Javad sanoo.

Tutkijoiden mukaan tilanne on ajanut Iranin hallituksen ahtaammalle kuin vuoden 2009 vaaliprotestit. Teheranin yliopiston psykologian professori arvioi, että skandaali on katkaissut viimeisen linkin hallituksen ja yhteiskunnan väliltä.

Siirtymäkauden talous

 

Iranin perinteinen maatalousyhteiskunta teollistui nopeasti 1970-luvulla, mutta islamilainen vallankumous 1979 hidasti vauhtia. Kansallistamisen seurauksena 80 prosenttia taloudesta päätyi valtion valvontaan.

Kun sota Irakia vastaan päättyi 1988, Iran päätti yksityistää valtaosan valtion yrityksistä. Prosessi eteni aluksi hitaasti. Yksityistäminen kiihtyi vuosina 2005-2010, jolloin valtion suora osuus kansantuotteesta kutistui 80:sta 40 prosenttiin. Irania luonnehditaan nyt siirtymäkauden taloudeksi.

Tärkeimmät vientituotteet öljy ja maakaasu. Iranin talous on maailman 18. suurin ja tavoittelee sijaa 12 vuoteen 2015 mennessä. Talouden vitsauksia ovat korkea inflaatio, korruptio ja laaja työttömyys. Iranissa on 75 miljoonaa asukasta.

(Lähde: Wikipedia)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia