Irakilaisesta Nawal Al-Rikabista Vuoden Pakolaisnainen | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Irakilaisesta Nawal Al-Rikabista Vuoden Pakolaisnainen

Suomen Pakolaisapu myönsi eilen Vuoden 2004 Pakolaisnainen -palkinnon irakilaissyntyiselle Nawal Al-Rikabille, 30. Järjestö kiittelee Al-Rikabia myönteisyydestä ja tulevaisuudenuskosta. Kotimaassaan sairaanhoitajana toiminut pakolaisnainen ei ole lannistunut, vaikka ei yrityksistään huolimatta ole saanut ammattiaan vastaavaa työtä. Tällä hetkellä hän on työharjoittelussa monikulttuurikeskuksessa Kuopiossa.

Suomen Pakolaisavun hallitus on myöntänyt Vuoden 2004 Pakolaisnainen -kannustuspalkinnon irakilaissyntyiselle Nawal Al-Rikabille, 30.

Järjestön mielestä Nawal on myönteisyytensä ja tulevaisuudenuskonsa avulla selvinnyt kunnioitettavasti pakolaisuuden aiheuttamista koettelemuksista: poliittisesta vainosta Irakissa, paosta Jordaniaan ja lopulta saapumisesta Suomeen Kuopioon kiintiöpakolaisena vuonna 1999. Nawal on loistava esimerkki naisesta, joka uskoo uuteen alkuun; hän antaa kasvot niille monille maassamme eläville urheille pakolaisnaisille, joista ei lehdissä kirjoiteta.

Nawal on oppinut nopeasti suomen kielen. Hän on tällä hetkellä työharjoittelussa Kuopion Setlementti Puijola ry:n Monikulttuurikeskus Kompassissa, jossa hänen taitoaan toimia kulttuuritulkkina ja sovitella ristiriitoja arvostetaan suuresti. Irakissa sairaanhoitajana toiminut Nawal ei ole lannistunut, vaikka ei monista yrityksistään huolimatta ole saanut ammattiaan vastaavaa työtä eikä päässyt täydennyskoulutukseen. Sitkeytensä ja motivaationsa avulla hän jatkaa pyrkimyksiään päästä yhteiskuntamme täysivertaiseksi jäseneksi: töihin ja tavalliseen arkeen.

”Irak on ihana maa, mutta sen yhteiskuntajärjestelmä on ongelma”, Nawal sanoo. ”Pidän Suomesta, täällä saa tarvitsemiaan palveluita ja lainsäädäntö suojelee ihmisiä.”

Suomen Pakolaisapu on 1965 perustettu humanitaarista työtä tekevä puolueeton kansalaisjärjestö. Sen keskeisimmät tehtävät ovat tiedotus, koulutus, varainhankinta sekä toiminta maailman pakolaisleireillä ja Suomessa asuvien pakolaisten parissa.

Vuoden pakolaisnainen -kannustuspalkinto myönnetään vuonna 2004 seitsemättä kertaa. Se on suuruudeltaan 850 euroa, ja sen ovat tällä kertaa lahjoittaneet Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kunta-alan ammattiliitto KTV. Palkinnon myöntämisen yhteydessä naulataan Pakolaisnaisen manifesti.

Lisätietoja: Suomen Pakolaisavun tiedottaja Minna Ahola puh. (09) 6962 6432, 040 5600 772

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia